Siitä lähtien kuin muistan olen kuullut väitteitä, että suomalaiset ovat saamelaisten uhka. Mutta siitä en ole kuullut kenenkään saamelaisen sanovan, että suomalaiset voisivat olla myös saamelaisille suuri mahdollisuus. Lähinnä hoettu miten suomalaiset sortavat saamelaisia.

No ovatko suomalaiset naapurit sitten todellinen uhka saamelaisille? Ovatko saamelaiset vaarassa? Antaako suomalaisten sekaantuminen saamelaisten asioihin mahdollisesti esimakua siitä mitä kaikkea saamelaisia vastaan suunnitellaan? Ovatko suomalaiset omaksuneet veto-oikeuden estääkseen ILOn sopimuksen ratifioinnin? Entä ovatko suomalaiset ikuinen uhka saamelaisille vai onko heillä mahdollisuus oikeaan kumppanuuteen ja hyvään naapuruuteen? Jatkuuko saamelaishallinnon hajoamisprosessi?

Suhteiden kehitys

Saamelaisten ja suomalaisten suhteet ovat olleet kautta historian monimuotoisia kuin elämä itse. 1800-luvulla suhteemme suomalaisiin eivät olleet yhtä dramaattisia kuin nyt, vaan suorastaan idyllisiä. Saamelaisten naapureiksi tulivat aikanaan samanlaisen elämänmuodon nimeen vannovat suomalaiset, joilla oli alueella huomattava määrä ystäviä.

Virallinen propaganda puhuu paljon saamelaisten alistamisesta ja kolonialismista. Suomalaisten uudisasukkaiden kanssa saamelaiset eivät kuitenkaan joutuneet taistelemaan elämästä ja kuolemasta, vaan he pystyivät tulemaan hyvin toimeen. Saamelaisryhmien keskinäiset suhteet ovat monesti olleet paljon riitaisempia kuin suhde saamelaisalueen suomalaisiin.

Toisen maailmansodan jälkeen saamelaisten ja suomalaisten suhteet ovat jatkuvasti kaikilla aloilla tiivistyneet ja parantuneet. Jonkinlainen yhteinen heimoaate on siivittänyt kanssakäymistä entisestään. Myös käydyt sodat ovat siihen vaikuttaneet. Kitkatekijöitä on ollut vähän.

Saamelaisuuden arvostuksen nousu

Vaikka saamelaiset ovat pieni kansa Suomessa, niin monelle suomalaiselle saamelaisten ystäville se on suuri kansa. Voidaan sanoa saamelaiset ovat aina olleet kokoaan merkityksellisempiä sukulaisuutensa ja sijaintinsa takia. Olen tämän tuonut esiin monta kertaa kirjoituksissani. Ihmisten kertomukset paljastavat mitä rikkaiselo suomalaisten kanssa merkitsee.

Jotkut saamelaiset ovat kokeneet etteivät suomalaiset arvostaneet saamelaisten luonnon käyttöön perustuvaa elämää, koska sitä pidettiin alkukantaisena. Valittevasti myös saamelaiset itse ovat aikanaan omaksuneet nämä asenteet omaan kulttuuriinsa ja suhtautuneet siihen siten, että se olisi jotenkin takapajuinen ja kehityksen tieltä väistyvä.

Viime vuosikymmenten aikana nähtyyn saamelaiskulttuurin arvostuksen nousuun on vaikuttanut yhtäältä saamelaisten oma panostus ja toisaalta se, että suomalainen yhteiskunta on muuttunut monimuotoisemmaksia ja sen myötä alkanut arvostaa myös saamelaisia entistä enemmän.

Saamelaispolitiikan käännös

Kaikesta kehityksestä huolimatta saamelaispolitiikassa näyttää kuitenkin tapahtuneen käännös kohti vastakkainasettelua. Saamelaiseliitti on lähtenyt hakemaan omaa identiteettiään menneisyydestä: yhtäältä romahtaneesta lapinkyläjärjestelmästä, toisaalta paimentolaisuuteen perustuvasta kotakulttuurista. Myytti itsenäisesti toimineista lapinkylistä on lisännyt toiveita saamelaisten nousemisesta vähintäänkin suomalaisten rinnalle.

Paljon on tapahtunut tai on jäänyt tapahtumatta, eikä historian pyörä ole lakannut pyörimästä. Saamelaisten itsehallinnon suotuisa kehittyminen on pysähtynyt ja järjestelmän tulevaisuus on epävarma ja kyseenalainen. Saamelaiskäräjien johto on osoittanut pienuutensa ja heikkoutensa taistelussa, jonka se itse on käynnistänyt. Se on ajautunut tilaan, jossa sen toimintaa ohjaa kuviteltu vastakkainasettelu Suomen valtion kanssa. Näyttää siltä, että vuonna 1996 syntynyt itsehallinto on kohtaamassa uusien kriisien ajan. Olemme saapumassa uuteen murroskohtaan, jossa saamelaiset joutuvat uudelleen määrittelemään suhteensa valtaan ja legitiimisyyteen.

Ideologisen käännöksen lisäksi saamelaiskäräjät on lähtenyt hakemaan itsehallintoa uudenlaisen autoritäärisen järjestelmän pohjalta, jossa se imitoi hieman venäläiseen tyyliin parlamentarismia, mutta johon se ei ole halunnut hyväksyä demokratian standardeja. Puheenjohtajisto näkee itsensä aidosti saamelaisten itsehallintoelimenä, joka omien normiensa pohjalta määrittelee kulttuuri- ja yhteiskuntapäämääränsä ja joka ohjaa politiikkaansa saamelaisten etujen nimissä.

Lopuksi

Saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon alkuvuosina valtaeliitti halusi oppia ymmärtämään suomalaisuutta ja kaikki suomalainen ja kaikki länsimainen oli ihanaa ja tavoiteltavaa. Nyt asiat ovat toisella tolalla. Suomalaisuus ja suomalaiset ovat jälleen retoriikassa palanneet takaisin, mutta tällä kertaa vihollisena. Länsimainen ihmisoikeusajattelu, jossa korostuu yksilöiden oikeudet, on korvautunut ryhmää ja instituutioita korostavalla puheella, jota on suomessa totuttu kuulemaan lähinnä itänaapurista. Saamelaiseliitti on halunnut tehdä näyttävän henkisen irtioton ja löytänyt oman edun ja sen tuomat ilot. Tätä näkyvää irtiottoa ovat tulleet tukemaan nuoret koulutetut saamelaiset, jotka haluavat osallistua saamenmaan ja sen luonnonrikkauksien hallitsemiseen kulttuurin nimissä ja vaaliluettelon ulkopuolisiksi jätettyjen kustannuksella.

Käräjien propaganda on näyttänyt ulospäin uhoamiselta, eikä se edes vaivautunut peittelemään oman valta-asemansa pönkittämistä millään rauhanomaisella sanomalla. Syy tähän löytyy hallitsevan eliitin sisäisestä heikkouden tunteesta ja epävarmuudesta. Sen retoriikka Suomea ja suomalaisia kohtaan on koventunut eikä mistään perinteisestä rinnakkaiselosta enää puhuta. 1990-luvun lupaavasti alkanut kulttuuri-itsehallinto on taantunut pienen piirin eduntavoitteluksi ja agressiivisiksi irtiotoiksi Suomen valtiosta. Epäselvyydet saamelaiskäräjien vaaleissa ja eduskuntaan pysähtynyt saamelaiskäräjien uudistus ovat tuoneet tilanteen kaikille näkyväksi ja sitä myöten siemen muutokselle kohti parempaa on kylvetty.

Takaisin