Aluksi

Saamelaisdemokratiasta on kokemusta 50 vuoden ajalta. Niistä ihmisistä, jotka käynnistivät demokratiaan johtavan tien ei ole enää montaakaan joukossamme. Heidän työtään on tullut jatkamaan uusi sukupolvi. Ongelmana on ollut alueen sisäinen hajanaisuus ja yhteiskunnan yhä syvenevä rakennemuutos, jonka seurauksena yhä useampi saamelainen on muuttanut alueen ulkopuolelle. Sen lisäksi alueella toimiva kunnallinen demokratia käsittelee suuressa määrin samoja asioita kuin saamelaiskäräjät. Se aiheuttaa sen, että äänestäjien kiinnostus on vuosi vuodelta vähentynyt. He eivät koe käräjiä omakseen eivätkä luota siihen. Itse en ole kokenut, että minulla mahdollisuuksia vaikuttaa sen tekemiin poliittisiin päätöksiin - onneksi.

Tarkastelen seuraavassa saamelaisen demokratian luonteenpiirteitä. Saamelaiseen demokratiaan on alun alkaen liittynyt oikeudenmukaisuus ja odotuksia siitä, että viimeinkin saamelaisia kohdanneet vääryydet korjataan ja korvataan kompensoivalla lainsäädännöllä. Näin saamelaiset saisivat tilaisuuden oman parlamentin, että voisivat parantaa parantaa omaa asemaansa.

Lähtökohdat

Valitettavasti unelmat vääryyksien korjaamisesta ja kompensoimisesta eivät ole toteutuneet. Syitä on monia, yksi on populistinen vaatimus valtion "saamelaisilta ryöstämien" maiden palauttamisesta takaisin saamelaisille. Vaatimus herättää oikeusvaltioperiaatteen pohjalta kysymyksen koska, keltä ja miten maat ryövättiin? Kommentti tähän: kun kysymys on Ruotsin vallan aikana ennen vuotta 1809 tapahtuneen vääryyden korjaamisesta virallisesti termiä "saamelainen" ei ollut, oli vain termi lappalainen, joten tämän perusteella on mahdoton yksilöidä kenelle tai keille saamelaisille yksilöille valtion haltuun kuuluneet maat palautetaan. Käräjien äänioikeutettujen luettelo ei siihen kelpaa. Jos käytetään tuolloin noudatettua lainsäädäntöä oikea termi olisi lappalainen. Joten termi saamelainen on tässä yhteydessä harhauttava, ja myös varsin populistinen. Kun Ruotsin vallan ajalta edetään kohden tätä päivää havaitaan, että Ruotsista ja Norjasta Suomeen muuttaneiden porosaamelaisten maanomistuksesta ei ole olemassa mitään epävirallisia kuin virallisia dokumenttejakaan kuin vasta 1889 ja 1852 jälkeen.

Vasta Venäjän vallan ajoilta alkaa löytyä porosaamelaisista asiakirjoja jotka koskevat Lapin veroa, maaveroa, merkintöjä kirjonkirjoista ja muista vastaavista asiakirjoista. Joten väitteen "ryöstetyistä maista" todistaminen vaatisi oman prosessinsa. Korkeimman oikeuden jäsenenä toiminut Juhani Wirilander osoittaa sen miten lapinkylän väki suojasi perinteiset lapinkylän oikeudet perustamalla tiloja veromaansa alueelle. Tätä tukevat Matti Enbusken ja Juha Joonan väitöskirjat.

Kun käräjät ei ole tässä päässyt eteenpäin on syntynyt myyttinen kuva saamelaisten sorrosta. Tätä kuvaa on saamelaiskäräjät ryhtynyt ylläpitämään ja YK:ta myöten sitä markkinoimaan. Näin saamelaiskäräjät on ajautunut oikeudenmukaisuusodotusten ongelmalliseen suhteeseen.

Nykytila

Saamelaiskäräjien enemmistösääntöön perustuva päätöksenteko on johtanut klikkiytymiseen, jossa päätöksentekoon riittävän enemmistön muodostaa porosaamelaisten ja kolttien muodostama koalitio. Yhteenliittymä muodostaa vaatimuksen maakysymmyksen ratkaisemisesta. Tällä enemmistön muodostamalla ryhmällä on suuri vaikutusvalta koko käräjien nimissä tekemiin päätöksiin. Enemmistö jäsen ei tarvitse vaivata päätään kokonaisuuden näkökulmalle – se ei kuulu asiaan. Tulos vain antaa enemmistölle merkittävämmän roolin päätösten sisällöstä. En pidä tällaista saamelaisdemokratiaa oikeudenmukaisena. Päätökset valmistellaan salassa ja niitä ei paljon perustella. Opposition kantoihin ei kiinnitetä huomiota. Synnytetty mielikuva toimivasta demokratiasta ei perustu tosiasioihin. Miten oikeudenmukaisuudesta voi puhua, kun perusasiatkaan eivät ole selviä.

Oikeudenmukaisuutta kannattaisi lähteä tutkimaan perusoikeuksien ja resurssien kautta. Niitä ovat esimerkiksi äänioikeus, sananvapaus, vapaus valita asuinpaikka, vapaus valita työtehtävänsä, pääsy terveydenhuoltoon, yhteiskunnan tukeman koulutus ja jokin tulojen minimitaso. Kaikki nämä perusasiat ovat kunnossa lähes kaikilla Suomessa asuvilla saamelaisilla. Poikkeuksen muodostaa ne statuksettomat saamelaiset, joiden äänioikeus mitätöidään kerta toisensa jälkeen saamelaiskäräjien vaaleissa.

Nykyisen käräjien johdon kannanotoista paljastuu kantaväestön historian täydellinen vähättely, jota ei voi muuta kuin hämmästellä. Yli sata vuotta sitten muualta muuttaneiden porosaamelaisten tulee päästä päättämään siitä millä ehdoilla alueella pitempään asunut kantaväestö saisi asua näiden naapurina. Erityisen silmiinpistävää on inarinsaamelaisen kansan historian halveksunta. Ns. saamelaisen kansan historian vääristymiä ei kyllä sillä korjata, että suomenkielisten saamelaisten, joista varsin moni on saamenkielisten saamelaisten serkkuja ja sukulaisia, oikeudet nollataan. Tällaiset puheet muistuttavat pikemminkin eräiden historian hämärään unohtuneiden suurmiesten julistuksia.

Lopuksi totean: me saamelaiset tarvitsemme toinen toisiamme ja siksi meidän on varjeltava kaikin tavoin sukulaisuussuhteisiin perustuvaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, joka on auttanut meitä selviytymään vaikeampienkin aikojen yli. Saamelaisen kansan yhteisen tulevaisuuden nimissä toivoisin, että tiedotusvälineet jaksaisivat paneutua näihin meidän kansamme kysymyksiin sillä tavoin, että totuus voisi tulla esille.