Lapin kansanedustajat paljon vartijoina

Vaalien lähestyessä on aika katsoa kuluneen vaalikauden saavutuksia. Tämä koskee erityisesti saamelaiskäräjälain uudistamista ja ILOn sopimuksen ratifiointia. Hallbergin toimikunnan esitys saamelaiskäräjälain uudistamiseksi jumiutui, kun saamelaiskäräjien hallitus esittikin käräjien yleiskokoukselle että esitys hylättäisiin, ja yleiskokous äänesti tämän mukaisesti. Näin siitä huolimatta, että saamelaiskäräjien edustajat ja hoviasiantuntijat olivat olleet vahvasti mukana sopimassa esityksestä, jonka toimikunta esitti yksimielisenä.

Mielenkiintoista ja poikkeuksellista on ollut kuulla Hallbergin toimikunnan jäsenten ja erityisesti perustuslakivaliokunnan jäsen kansanedustaja Markus Lohen kommentteja siitä miten hän yhdessä saamelaiskäräjien edustajien kanssa oli toimikunnassa edistämässä ja ajamassa esitystä saamelaiskäräjälaiksi. Meille kerrotaan, että yksinkertaisesti kysymys on ollut pyrkimyksestä saamelaisten oikeuksien turvaamiseksi ja saamelaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi. Tässä kohtaa mukana olleet keskustapuolueen kansanedustajat ovat kuitenkin tietoisesti ohittaneet ne mustat aukot, jotka liittyvät esityksen toteutumisesta seuraavien statuksettomien saamelaisten perus- ja ihmisoikeuksien kaventamiseen.

Markus Lohi unohtaa sen, että vaikka hän onkin perustuslakivaliokunnan jäsen, virka ei ole ikuinen, vaan kulloisenkin vaalikauden mittainen. Lapin kansanedustajien kaltaisten vallankäyttäjän on herkästi aavistettava, mitä varsinkin äänestäjät heiltä odottavat ja mitä ei aina lausuta julki. Toisaalta varsikin Markus Lohen poikkeuksellinen kaksoisrooli tässä asiassa herätti ja herättää edelleen paljon kysymyksiä. Oliko tämä Hallbergin toimikunnan työ sitä tärkeysluokkaa, että perustuslakivaliokunnan puolueettomuus kannatti asettaa kyseenalaiseksi. Tietääkseni ei edes kriisiaikoina Suomessa ole tapahtunut sitä, että joku perustuslakivaliokunnan jäsenistä on asetettu valvomaan joidenkin pienten ryhmien etuja.

Suurin odotuksin pystyyn pannussa Hallbergin toimikunnassa pyrittiin estämään se, ettei sen kehittelemä ja työn loppusuoralla lanseeraama ns. historiallinen kompromissi olisi tullut liian aikaisin julki. "Historiallinen kompromissi" oli itse asiassa irvokas nimi esitykselle, joka tarkoitti nykyisen saamelaismääritelmän oikeudellisten perusteiden kaventamista, mitä oli tarkoitus vahvistaa sillä, että perustuslakivaliokunnan mahdollisuudet tulkita perustuslakia olisi ohitettu. Peruslakivaliokuntaa voisi tässä verrata tuomioistuinlaitokseen, jossa tuomarin vala estää perustuslakivaliokunnan jäsentä toimimasta vastoin perustuslakia. Kysymys on siis uskottavuudesta. Mutta pahaksi onneksi lappalaisten asiasta perillä olevat tahot tarttuivat näihin saamelaiskäräjien edustajien ja lapin kansanedustajien salassa neuvoteltujen tekstien sanontoihin ja lupausten sananmuotoihin, yrittäen löytää todisteita siitä, ovatko toimikunnan jäsenet ylittäneet valtuutensa ja jättäneet täyttämättä velvollisuutensa myös äänestäjien valitsemina luottamushenkilöinä.

Tapauksesta olisi vedettävä se opetus, että kokeneiden poliitikkojen pitäisi muuttua juristien tapaan paljon harkitsevammaksi, kun kyseessä on heille delegoitu vallan käyttö näinkin laajasta ja merkittävästä asiasta kuin alueen alkuperäiskansaan kuuluvien oikeuksia koskevan lainsäädännön ajanmukaistamisesta. Tässä tapauksessa poliitikot toimivat päinvastoin, koittaen pikemminkin välttää heidän toiminnastaan johtuvien ratkaisujen ja kannanottojen kuulemista. Näin he pyrkivät myös välttämään äänestäjien heihin kohdistamat lausumattomat toiveet. En ole kuullut, että kukaan muu toimikunnan jäsen kuin Lohi itse olisi julkisuudessa puolustanut kaikissa suhteissa epäonnistunutta "kompromissia".

Monipuoluejärjestelmässä kansanedustajien valtuuksien sisältöä hämärtää vielä eräs seikka, joka ei ole tullut esille. Niin sanotut lehmänkaupat ovat asioita, joiden läpiviemiseen tarvitaan usein pitkälle meneviä kompromisseja, monesti vastavuoroisten äänestyslupausten muodossa. En vieläkään halua usko sitä, että tässä Lohen "historialliseen kompromissin" muotoiluun olisi pyydetty valtuuksia keskustapuoleen johdolta tai alueen äänestäjiltä. Joten keskustan äänestäjät kautta linjan Ylä-Lapissa kokivat suuren yllätyksen huomatessaan valtuuttamiensa kansanedustajien poikkeavan heidän etujensa ajamisessa maantapaan kuuluneesta rauhanomaisesta, sovintoon tähtäävästä linjasta. Nimestään huolimatta "kompromissi" oli suora hyökkäys saamelaiskäräjien vielä statuksettomiksi jättämiä lappalaisia kohtaan.

Toimikunnassa istuneiden keskustapuolueen jäseniä äänestänyt jäi täysin tietämättömäksi siitä minkä kaupan hinnasta nyt on kyse ja kuka ratkaisussa voittaa ja kuka häviää. Kaikki puheet "kompromissista" olivat silkkaa propagandaa, ja totuusasteellaan samalla tasolla kuin klassiset Orwellilaiset iskulauseet "Sota on rauhaa, Vapaus on orjuutta, ja Tietämättömyys on voima". Luulen, että tavallinen keskustalainen äänestäjä tulkitsi yksioikoisesti tilanteen niin, että puolueelle ja sen ehdokkaana vaaleissa äänestyksessä antamia valtuuksia on käytetty väärin, heidän taloudellisia ja muita etuja vastaan.

On ainakin kaunis periaate, että demokratiassa johtajat eivät saisi käyttää heille delegoitua valtaa oman valtansa lisäämiseen ja vallan lähteen, kansan vallan kaventamiseen. Päinvastoin äänestäjien kansanedustajalle delegoimaa valtaa tulisi käyttää yhteisön jäsenten oikeudellisen aseman sekä perus- ja ihmisoikeuksien turvaamiseen. Valitettavasti elämä poliitikkojen kuten muidenkin ihmisten osalta on raadollista ja tuosta periaatteesta poiketaan jatkuvasti puoleen jos toiseen. On olemassa useita tekijöitä, jotka voivat houkutella edellän mainitun perussäännön rikkomiseen. Ensinnäkin on huomattava se, että poliittisen johtajan asema tuottaa haltijalleen eräänlaisen uuden ammatin, antaa korvaamattomuuden tunteen; koska hänen on vaikea siirtyä uudelle alalle, hänen on vaikea myöntää erehdyksiä silloin kun niitä sattuu. Milloin poliitikko meillä poikkeuksellisesti tunnustaa jonkin vastuullaan olevan virheen, se tapahtuu oudon suomalaiskansallisen käytännön mukaisesti niin että poliitikko ilmoittaa ottavansa asiassa täyden vastuun, minkä jälkeen kaikki jatkuu niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hallbergin toimikunnan jäsenten neuvottelema "kompromissi" oli juuri sellainen äänestäjien ja yleisen luottamuksen pettämistä ilmentävä virhe, jonka seurauksena terveessä parlamentaarisessa järjestelmässä olisi ollut sen keittämisessä mukana olleiden kohdalla ns. johtopäätösten vetäminen, eli syrjään astuminen, tai vähintään nöyrä ja kiertelemätön anteeksipyyntö. Näin ei Suomessa. Tuon sopan keittäjien on vaikea taipua ajatukseen odotettavissa olevasta vaalitappiosta, heidän on vaikea myöntää, että joku toinen kyky - joko samasta tai peräti kilpailevasta puolueesta - voi tuntea itsensä etevämmäksi ja oikeutetummaksi poliittisen johtajan paikalle.

Mitä keinoja sitten tällaisille Lapin kansanedustajien asemaan tulleelle henkilölle on perussäännön rikkomisesta seuraavan poliittisen vastuunsa välttämiseen, miten hän voi lujittaa omaa ja puolueensa valtaa kriisissä johon hän on ollut sen ajamassa? Ensinnäkin hän voi turvautua luottamuspääomaan, hyödyntämään saavutetun aseman tarjoamaa ns. vaikutusvalta: jos tavallinen lappilainen tai saamelainen esittää asiallisesti perustellun mielipiteensä, mutta arvovaltainen kansanedustaja, ministeri tai joku muu sellainen esittää sille vastakkaisen mielipiteen, jälkimmäinen kuitenkin yleensä voittaa. Poliitikon perustaitoihin kuuluu taito tietoisesti yrittää välttää tällaisia yhteentörmäyksiä, välttää oman arvovaltansa kyseenalaistamisia ja rapistumista, pitääkseen yllä ainakin illuusiota että hän kunnioittaa demokratian perussääntöjä. Ellei olisi kyse juuri poliitikoista, voisi puhua luikuritaktiikasta, mutta kyseisen ammattikunnan keskuudessa tämä ei ole pahe vaan ammattirutiinia. Joskus on yksinkertaisesti paras olla hiljaa kuin vissy sukassa ja luottaa siihen että äänestäjien poliittinen muisti on niin lyhyt kuin se yleensä on.

Selvyyden vuoksi on kerrattava, että demokratiassa valtuudet annetaan, valta delegoidaan edustajille vaaleissa. Ennen vaaleja julkipannuissa ohjelmissa ja vaalilupauksissa ilmaistaan millaisia valtuuksia kansanedustajat toivovat ja pitävät järkevinä kansalta saada, äänestäjät puolestaan ilmaisevat mitä valtuuksia he ovat valmiita antamaan. Demokratian pelisääntöjen mukaan Hallbergin toimikunnan ns. historiallisesta kompromissista olisi pitänyt ajoissa käydä julkista keskustelua, koska ehdotuksen käytäntöön vieminen vaikuttaisi Ylä-Lapissa asuvien kaikkien ihmisten elämään. Kun tieto "kompromissista" tuli julki, nostettiin huuto vuotamisesta ja etsittiin vuotajaa. Miksi ihmisten perusoikeuksien kaventamista koskevista esityksistä ei olisi saanut keskustelle julkisesti? Saamelaiskäräjien äänestysluetteloon merkityt oli määrä julistaa voittajiksi, ja luetteloon merkitsemättömät häviäjiksi. Varsinainen kompromissi!

Ja tässä kohdataan vallan legitiimisyden kokemisen kannalta oleellinen ongelma. Kaikkea ei voida sisällyttää yksityiskohtineen valtakunnan tason puolue- tai hallituspoliittiseen ohjelmaan, ei edes saamelaisalueen maanomistusoikeuden ratkaisemista. Monista tulevan vaalikauden tilanteista ei ole edes aavistustakaan. Siksi on tärkeä että kansanedustajiksi valitaan henkilöitä, jotka ovat osoittaneet yleisen luotettavuutensa ja periaatteellisuutensa tähänastisessa toiminnassaan, joko muissa toimissa tai kansanedustajana. Nyt jos koska on tarve keskustella siitä, miten Ylä-Lapin maanoikeuskiista ja saamelaisten itsehallintoa lamauttava kiista saamelaisuuden määrittämisestä voitaisiin ratkaista rakentavasti niin että jokainen yksilö ja ryhmä saisi niille kuuluvan aseman ja oikeudet, ilman syrjintää suuntaan tai toiseen.

Lapin kansanedustajilla on tulevalla vaalikaudella edessään maakunnan asukkaiden kannalta ratkaisevan tärkeitä kysymyksiä, kuten maakuntahallinnon ja sosiaali- ja terveyshallinnon uudistaminen. Saamelaisasioiden vastuullinen ja rakentava edistäminen on kuitenkin asia, jossa Lapin kansanedustajat ovat erityisasemassa, ei vain sen takia että he edustavat maakuntaa johon saamelaisten kotiseutualue sisältyy, vaan koska saamelaisia koskevat kysymykset eivät rajoitu vain saamelaisalueelle ja Lappiin. Lapissa ehdolle asettuva kansanedustajaehdokas ei ole valituksi tulemisen arvoinen, ellei hän osaa tai tahdo julkisesti tuoda esille kantaansa näihin kysymyksiin. Ja jos saan pyytää: luikertelijat ja propagandistisen sanahelinän viljelijät älkööt vaivautuko.