Silloin tällöin näkee lehdistä miten yksittäiset saamelaiset ovat kannelleet joko eduskunnan oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille siitä miten viranomaiset ovat jättäneet kuulematta saamelaisia heitä koskevien säädösten valmistelussa tai toimeenpanossa. Hiljattain käräjien jäsenet Tuomas Aslak Juuso ja Pentti Pieski ovat kannelleet oikeuskanslerille viime keväänä päättyneestä Suomen ja Norjan Tenojoen kalastussopimuksen ja säännön valmisteluprosessista ja siitä, että saamelaisten kanssa ei neuvoteltu.

Sopii kysyä mistä loppujen lopuksi on kysymys näissä saamelaisten tekemistä kanteluista, sopii kysyä? Mitä apua niistä loppujen lopuksi on? Parantavatko ne niitä epäkohtia joista kantelijat valittavat? Vai onko kysymys vain poliittisen näkyvyyden hankkimisesta, itsensä esille työntämisestä poliittisella areenalla, tavoitteena kotiyleisö eli ne jotka antavat äänensä seuraavissa saamelaiskäräjien vaaleissa?

Mitkä ovat ne perusteet, joihin vetoamalla yritetään estää Norjaa ja Suomea neuvottelemasta "saamelaisten pään yli" tässä Tenon kalastussopimuksesta ja kalastussäännöstä? Se selviää varsin pian kun katsoo kahta asiaa, ensinnäkin Norja ja Suomi ovat kaksi itsenäistä valtiota, jotka huolehtivat rajojensa sisällä asuvista kansalaistensa - saamelaiset mukaan laskien - hyvinvoinnista. Kantelijoiden ajattelu kertoo siitä, että ikään kuin Tenojoen saamelaisen jokikalastuksen etujen turvaaminen olisi paljon hohdokkaampaa ja arvokkaampaa kuin sen ulkopuolella tapahtuvan lohenkalastuksen, oli se sitten vuono tai avomerikalastusta, harjoittivat sitä sitten saamelaiset ja muut. Kantelijat eivät kaikesta päätellen halua käydä aitoa vuoropuhelua muiden Tenon lohta kalastavien eri ryhmien tai tutkijoiden kanssa. Siitä saattaisi olla enemmän hyötyä kuin kanteluista, joita tehdään liput liehuen ja torvet soiden, tosin nykyaikaan sovellettuna eli medianäkyvyyden saattelemana.

Tenon lohen liittyvät kahden valtion suhteet ja ennen kaikkea ekologinen kokonaisuus. Lohen kalastuksen säätely joudutaan järjestämään näistä näiden reunaehtojen mukaan. On tarkasteltava niitä puitteita joissa lohi elää, lisääntyy ja niitä rajoja jossa sitä kalastetaan. Näitä kalastusbiologisia ja -taloudellisia tosiasioita ei voida sivuttaa tai korvata millään kansallisilla näkökulmilla, eikä saamelainen näkökulma muodosta poikkeusta. Millään osapuolella ei ole veto-oikeutta elämää ylläpitävän tärkeän järjestelmän romuttamiseksi.

Vaikka emme eläkään totalitaarisessa yhteiskunnassa, jossa valtio päättää kansalaisten mielipiteitä kuuntelematta ja heidän etujaan kyselemättä, valtio joutuu monissa asioissa tekemään lopulliset päätökset ja kantamaan niistä vastuun. Valtio ei edusta yksityistä vaan yleistä etua, ja vaikka päätökset eivät aina meitä miellytä, saamme olla kiitollisia siitä että me olemme joka tapauksessa saaneet valita ketkä asioista viime kädessä päättävät. Näin myös Norjassa. Tenon kalastussopimus on kansainvälinen sopimus, ja siksi keskenään neuvottelevat osapuolet ovat olleet Suomen ja Norjan valtiot.

Kaikesta päättäen vaikuttaa siltä, että kantelijat haluaisivat, että saamelaiset pääsisivät yksin päättämään Tenojoen lohenkalastuksesta muista välittämättä. Tähän mennessä ei kukaan liene selvittänyt sitä miten kattavasti saamelaisten edustajat ovat olleet mukana säädösten valmistelussa ja niihin liittyvissä kuulemisissa. Sinänsä saamelaiskansallinen ulottuvuus on ymmärrettävä, mutta miten suuri merkitys sillä on kahden suvereenin valtion välillä valmisteltavassa Tenon kalastussopimuksessa, jossa saamelaiset ovat yksi hyödynsaaja muiden hyödynsaajien joukossa. Toisaalta on luonnollista, että kantelijoiden henkilökohtainen kiinnostus, vaalimenestys toiveiden lisäksi, voi kohdistua kohdistuu Teno-jokilaakson saamelaiskulttuuriin ja sen henkisiin rakenteisin, jossa lohella on ollut aikoinaan suuri merkitys.

Ymmärrettävästi Pieskin henkilökohtainen huoli kohdistuu tässä tapauksessa ensi sijaisesti omaan kotiseutuun Tenojoki-laaksossa, koska se määrittelee kantelijan omaa identiteettiä, vaikka hänet onkin valittu Saamelaiskäräjien hallitukseen citysaamelaisten edustajana. Saamelaiskäräjien jäsenillä on myös alueellisia tehtäviä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen puitteissa. Sopii kuitenkin kysyä, ovatko kantelijat ymmärtäneet Tenojoen lohenkalastuksen globaalin tason kysymyksenä, joka vie tarkastelun jokilaaksosta kauas Suomen rajojen ulkopuolelle, Pohjoisella Jäämerellä tapahtuvaan Tenon lohen avomerikalastukseen asti.

Johtaako kantelu tuloksiin?

Olen varsin varma siitä, että kantelijat tulevat vetämään vesiperän, koska norjalaisilla on kutuvaltiomandaatin perusteella valta pitkälti määrätä miten edetään, ketä kuullaan ja mitä asioita sopimuksessa ja säännössä muutetaan. Se miksi norjalaisilla on tässä keskeinen rooli johtuu siitä, että valtaosa Tenojen lohen lisääntymis ja poikastuotantoalueista sijaitsee Norjan puolella Suomen rajojen ulkopuolella, jonne Suomen valtion mandaatti ei yllä. Toisaalta Tenosta keväisin Jäämereen laskeutuneet lohen poikaset kasvavat saaliskokoon Pohjoisen Jäämeren laajoilla kansanvälisillä merialueilla, joiden lohen kalastuksen säätelystä vastaa yksinomaan Norja yhdessä muiden Pohjois-Atlannin lohensuojelujärjestö NASCOon kuuluvien maiden kanssa. Lohen avomerikalastuksen säätelyä koskevien päätösten valmistelussa ei Suomi ole mukana ja tuskin Suomelta kysytään edes mielipidettä. Näistä syistä Suomen maatalousministeriöllä on Tenon sopimuksesta neuvoteltaessa ollut enemmänkin kuulijan kuin päättäjän rooli.

Kantelijat eivät ole ymmärtäneet sitä, että neuvotteluissa on vastuu kahdella suvereenilla valtiolla, mutta ei saamelaiskäräjillä, jonka toimivalta ei ulotu toisen valtion alueelle. Toisaalta saamelaiskäräjälaissa on tarkasti määritelty saamelaiskärjien toimivallan rajat. Käräjälain mukaan valtiosopimusten valmistelu ei kuulu saamelaiskäräjien lainmukaisiin tehtäviin. Jos koko Tenojoen vesistöalueen lohenkiertoa katsotaan, niin jokikalastus on vain yksi osa siitä, suurin osa Tenon lohesta kalastetaan muualla kuin Tenossa, jolloin joki on jään peitossa. Suuri osa hyötyjistä asuu myös Suomen rajojen ulkopuolella muualla kuin Tenojoki laaksossa. Norjalainen osapuoli joutuu näin ollen sovittamaan yhteen kaikkien ryhmien tarpeet neuvotellessaan Suomen kanssa Tenon uusista sopimusjärjestelyistä. Tätä kantelijat eivät näytä käsittävän kun he vaativat ministeriön neuvottelijoiden asettamista vastuuseen.

Lopuksi sopii kysyä olisiko lopputulos parempi jos saamelaiskäräjät saisi neuvotella yksin Suomen puolesta sopimuksen ja säännön sisällöstä. Mitkä ovat argumentit, joilla Norjan valtion edustajat saataisiin kannattamaan pelkästään saamelaisten vaatimuksia Tenon sopimuksen muuttamiseksi? Hyväksyisikö Norja pelkästään etnisyyteen perustuvat vaatimukset lohenkalastuksen varaamisesta yksin jokilaaksossa asuville saamelaisille?