Arvoisa saamelaiset siskot ja veljet!

Tämä päivä on omistettu saamenlipulle ja saamenkansalle. Tänään helmikuun 6 päivänä kaikkialla kautta kauniin saamenmaan ovat saamenliput kohonneet salkoihin, hulmunneet tuulessa talven lumivalkoista taustaa vastaan, loistaneet kirkkaina yli tuntureiden, metsien, järvien, meren lahtien. Ne ovat kertoneet saamenkansan pyrkimyksestä ylöspäin, kohti avarampaa hengen ja aineen liikkumatilaa, kohti parempia elämänmahdollisuuksia, kohti saamelaisen kulltttuurin nousua.

Saamelaisten kansallispäivää vietetään helmikuun kuudentena päivänä sen muistoksi, että tänä päivänä vuonna 1917 Trondheimissa avattiin ensimmäinen rajat ylittävä saamelaisten valtakunnankokous. Kokoukseen ei tiettävästi osallistunut Suomen alueella asuvia saamelaisia, mutta tuolloin sai kuitenkin alkunsa se yhteistyö joka on yhdistänyt Norjan, Ruotsin, Suomen ja jopa Venäjän saamelaiset yli valtakuntien rajojen.

Antakaamme saamenlipun tänään vapaasti hulmuta. Lippu on saamelaisuuden aineellinen vertauskuva. Antakoon lippu arvokkuutta meidän saamelaisten kansallisuuspäivän vietolle, tehköön se kunniaa niille edesmenneille saamelaisille, jotka ovat olleet meidän maatamme rakentamassa.

Saamenlipun kauniit välit värit kertovat meille meidän kauniista saamenmaasta ja uskosta siihen. Se on Jumalan kauniin luonnon vertauskuva. Me näemme lipussamme yhteisen saamenmaa symbolin, jota poliittisen vakaumuksemme tunnustuksena olemme tottuneet rinnassamme kantamaan. Näemme lipussamme myös osoituksen yhteenkuulumisesta eri pohjoismaissa asuviin saamelaisiin.

Antakoon tämä saamenlipun päivä meille uutta intoa, uutta uskoa saamelaisuutemme voimaan, jotta me pystyssä päin, yhä kasvavin joukoin marssisimme lippumme jäljessä kohti saamenkansan taloudellista, yhteiskunnallista ja sivistyksellistä nousua kohti, kohti tulevien aikojen onnellisempaa saamenmaata.

Minusta on miellyttävää todeta, että saamelaiset haluavat myös kuulla vanhempien saamelaisten mielipidettä. Nyt vireille pantu ajatus saamelaisesta itsehallinnosta tuo mieleen ajan, jolloin minä olin teidän asemassanne, meitä oli silloin pienempi joukko - muistan aina erikoisesti muutamia saamelaisia - he ovat vähintäänkin yhtä vanhoja miehiä ja naisia - monet tuulet ja tuiskut nähneitä niin kuin minäkin. Kokoonnuimme siihen aikaan vaatimattomissa suojissa, jossa viihdymme, monta mielenkiintoista iltaa istuimme, jutellen saamelaisia koskevista ajankohtaisista kysymyksistä. Juhlatapauksia olivat tilaisuudet, joissa joku vanhemman polven saamelainen oli läsnä.

Kun ajattelemme tulevaisuutta niin meidän saamelaisten hengenperintömme vaaliminen on se muoto, jolla parhaiten voimme tukea asemaamme saamenkansana. Saamelaisuus ei ole ainoastaan herättänyt ja innostanut vaan antanut ehtymättömästä runsaudesta myös sisältöä hengen viljelyymme. Kun Snellman kohotti 1800-luvun puolivälissä suomalaiskansallisen lipun korkealle oli hänen tunnuslauseen ohje: "Suomi ei voi mitään väkivalloin, sivistyksessä on ainut pelastus". Tällä hän tarkoitti sitä, että vain kohoamalla arvostetuksi sivistyskansaksi, me voimme saada kypsyyden ja mahdollisuudet itsenäisyyteen. Tämä ohje kelpaa saamelaiskansallisen kulttuurityön ohjelmaksi ja olemassaolon perustaksi tämäkin päivänä ja tulevaisuudessa.

Kaikkein radikaalimmat saamelaiset nationalistit näyttävät löytyvän niiden joukosta, jolla vain toinen vanhemmista on saamelainen. En millään tavalla halua vähätellä tällaisia henkilöitä tai heidän saamelaisuuttaan, mutta ehkä heidän olisi hyvä tykönään miettiä eikö oman monijuurisen identiteetin eheyttäminen yksipuiseksi umpisaamelaiseksi identiteetiksi sittenkin tapahtuisi paremmin muulla tavoin kuin vihkiytymällä saamelaisvaltaa vaativaksi räyhäradikaaliksi.

Saamelaista särmää voi näyttää muutenkin kuin pukeutumalla protestiasuihin tai lentämällä YK:n foorumeille itkemään siitä miten paha Suomen valtio sortaa saamelaisia. Jokainen yhteiskunnalliseen valveutuneisuuteen heräävää ja aktivoituva saamelainen on tietenkin tervetullut piiriimme, ja voi tällä alkutaipaleellaan tarvita ystävällistä sysäilyä ja tukea.

Saamelaisia ei kuitenkaan kannata lähestyä väärällä tavalla saarnaten ja tyrkyttäen aatettamme. Silloin olemme sortuneet siihen ansaan joka uhkaa kaikkea aatteellisuutta ja jokaista aatteeseen uskovaa: meistä on tullut ahdasmielisiä, yksipuolisia suvaitsemattomia ja ymmärtämättömiä. Joten pois se meistä!

Meihin saamelaisiin on kuitenkin isketty epäluulo ja kristillispohjainen varovaisuus ja me olemme epäluuloisia ja kriittisiä. Turvallinen aatteellinen tie kulkee liioitellun varovaisuuden ja hurmahenkisen innostumisen välistä. Tämän viisauden varassa saamelaisuuden puolesta jaksaa toimia ei vain vuosia, vaan vuosikymmeniä.

Pelkkä omien asenteiden ja näkemysten esiin tuominen ei enää riitä. Tämän päivän näkemykset ja vakaumukset törmäävät toisiinsa. Uudet saamelaisuuden virtaukset syntyvät tässä prosessissa, niin kuin ovat ennenkin syntyneet, ja meidän kaikkien vastuulla on, että viisaat ja toimivat näkemykset pääsevät ohjaamaan saamelaisten toimintaa, niin keskinäisiä suhteitamme kuin suhteitamme muihin, joista vähäisin ei ole Suomen valtio, jonka täysivaltaisia kansalaisia olemme.

Jokainen saamelaisten elämään perehtynyt voi todeta, että keskustelua saamelaisista käydään laajasti. Virtaukset jotka viime vuosikymmeninä ja vuosina on meille tarjottu on havaittu keveiksi. Emme ole kokoontuneet vain juhlimaan saamelaisuutta vaan myös tarkastelemaan sen asemaa ja arvioimaan sen tulevaisuuden mahdollisuuksia. Saamelaisuuden asia kaipaa tällä hetkellä ennen kaikkea näkijöitä ja johtajia, jotka voisivat koota sen kansallisen pyrkimyksen mikä nyt hajallisena, järjestäytymättömänä ja epäselvänä etsii tietoisesti oikeaa päämäärää.

Olisi voitto saamelaisuuden pyrkimyksille jos nykyisten suhdanteiden ristiaallokossa se voisi hakeutua alkuperäiseen, syvään idealistiseen uomaansa kerämään voimansa luodakseen uuden tahdon, saamelaispoliittisen valtasuuntauksen joka vastuullisella tavalla ja yhteistyöhakuisesti voisi toteuttaa saamelaisuuden ihanteet tässä ajassa.

Niinpä saamelaispolitiikan täytyy rakentua tosiasioiden tunnustamisen, voimavarojemme ja mahdollisuuksien rajallisuuden oivaltamisen pohjalle, ja niin ollen sen oltava vaatimattoman asiallista ja varovaista - mutta silti samalla omista oikeuksistaan sitkeästi kiinnipitävää. Me emme voita turhalla suunsoitolla meille kuulumattomien asioiden suuriäänisellä arvostelemisella ja muita arvostelevalla esiintymisellä.

Tahdikas pidättyvyys naapureitamme suomalaisia kohtaan on meidän asemassa tarpeen. Mutta samaa tahdikkuutta tarvitaan myös muilla ilmansuunnilla. Vapaissa maissa elävien alkuperäiskansojen oloja saadaan tosin käsitellä vapaammin mutta rajansa kaikella.

Saamenkansalla oli vuosisadat riistettynä huonot edellytykset kilpailuun suomalaisen väestön kanssa. Viimeinen kulunut vuosisata on näitä edellytyksiä huomattavasta parantanut. Ja tänään jolloin juhlimme saamelaista kansallisuus päivää voimme myös kiittää suomalaista sivistyneistöä siitä, että saamelaisilla on nykyään parantuneet mahdollisuudet kilpailuun suomalaisten kanssa. Meidän äänemme kaiku kuulu myös kansainvälisen yhteisön korviin.

Mielestäni saamelaisen kansallisuuden kesäntuloa ovat olleet estämässä ennen kaikkea muutamat, mutta ratkaisemattomat epäkohdat Suomen oloissa. Historiallisen kehityksen omituisen nurjiksi muodostamat olot ovat vuosisatojen ajan pitäneet saamelaista kansallisuutta kokonaan vailla oikeuksia, mikä sille maan alkuperäisväestönä olisi ilman muuta kuulunut.

Kehityksen ohjaksia olivat käsissään pitäneet saamelaisille vieraskieliset ihmiset päästämättä saamelaisten kansallisuuden voimia vaikuttamaan yhteiskunnan ja valtion kehitykseen. Ja tämä kehityksen nurjaksi jatkajiksi ovat osoittautunut pohjoissaamelaisten ja kolttien muodostama valtaryhmä. Kaikille saamelaisille on annettava kehittää omintakeisuutta ja siihen perustuvaa sivistyselämää niissä rajoissa, jotka alueen kantokyky eri saamelaisryhmien suhteet määräävät. Tällaiseen toimintaan ei koskaan sisälly katkeruutta ja niissä voittavat ne saamelaiset, joille luonto on suonut runsaammin lahjojansa.

Osoittautuuko uusin ehdotus saamelaiskäräjälain muuttamiseksi toimivaksi vai ei, ei riipu enää maanomistajasta, vaan siitä missä kohtaa käräjät katsoo voivansa ryhtyä maanomistajan oikeutta rajoittamaan, jotta saamelaisten elinehdot turvataan. Lakiesitys antaa käräjille vallan arvioida heikentämiskiellon nojalla maanomistusoikeuteen kuuluvien rajojen ja tuomioistuinten tekemien ratkaisujen tarpeellisuutta. Kaikki tämä tarkoittaa sitä, maanomistajalle kuuluva oikeus päättää omaisuudestaan siirtyy saamelaiskäräjien päätettäväksi.

Tähän asti vallinneen pysyvän, vakaan ja laillisen järjestyksen suurin uhka on esitys saamelaiskäräjien vallan lisäämisestä; päättää saamelaisten ja muille kuuluvasta maaomaisuudesta. Tällainen rakennelma tulee vaikuttamaan saamelaiskäräjien ja maata omistavien saamelaisten väliseen vallan tasapainoon. Todennäköistä on myös, että heidän omistuksen suojaa vähennetään heikentämiskiellon nojalla. Kiistaan liittyy väistämättä kansallisuustunteen kohoaminen.

Jotta me saamelaiset vähemmistönä pystyisimme sopeutumaan tähän rauhan keinoja käyttävään työhön, me tarvitsemme kahta ominaisuutta, ennakkoluulottomuutta ja todellisuuden tajua. Me olemme nähneet ja kokeneet minkälaisiin repiviin ristiriitoihin poliittisten erimielisyyksien synnyttämä ennakkoluulo on saamenkansaa vienyt. Ajatelkaamme viime vuosien aikana vallinnutta kiistaa maanomistuksesta, jolloin harkitsematon erimielisyyksien kärjistäminen oli viedä saamenkansan elämän tuuliajolle. Tai sittemmin perusteettomaksi osoittautunut ennakkoluulo inarinsaamelaisten kansallisesta epäluotettavuudesta kirouksen tavoin on ollut saamenkansan yllä viime vuodet.

Me saamelaiset tarvitsemme totuuden tajua, rohkeutta katsella kaikkea totuuden kirkkaassa valossa. Sen loisteessa näemme oikeutemme elää kansana saamenmaassa. Totuutta joka on ilmaistu vain puoliksi on totuuden irvikuva, tämän hetken todelllisuuteen kuuluvat vääjämättömästi sekä tuo oikeus että siitä itse kulle saamelaiselle koituvat velvollisuudet.

Hyvät saamelaiset!

Ei ole toista aluetta, jonka kotiseutu on ollut niin suurien vaihtelujen alaisena kuin entinen Kuusamosta Utsjoelle asti ulottuva Kemin-Lapin alue. Varsinkin 350 vuoden perspektiivistä katsellen muutokset ovat olleet valtavat. Tämän alueen isännät ovat monta kertaa vaihtuneet ilman että alueella asuneet metsä- ja kalastajasaamelaiset olisivat päässeet vaikuttamaan elämäänsä koskeviin ratkaisuihin. Mutta mikä on meidän kotiseutumme, joka on määritelty saamelaiskäräjälaissa. Alueen rajaus on jo sinänsä metsä -ja kalastajasaamelaisia syrjivä. Nämä alue ja henkilömääritelmät tulee viipymättä korjata vastaamaan tosiasioita.

Hyvät saamelaiset!

Me saamelaiset pohjoismaissa emme elä eristäytyneinä. Kaikki, jotka kynnelle kykenevät matkustavat ulkomaille varsin monella saamelaiselle on omien havaintojen perusteella jonkinlainen yleiskuva siitä mitä muissa maissa tapahtuu.

Saamen kansan nuoriso, sen tulevaisuuden luojat, katsokaa tuulessa hulmuavaa saamen lippua. Sitä ei milloinkaan saa estää hulmuamasta. Lippu antaa meille paljon, se on osa meidän identiteettiämme. Meidän asiamme on ollut viime vuosia myötätuulessa, mutta saamelaiskansalliselta sivistyselämällä ei ole vieläkään samanlaiset ulkoiset edellytykset kuin Suomen ruotsalaisilla. Meiltä puuttuu yliopisto, jossa saamenkansa keskuudesta lähtenyt todella voisi tuntea, että se kaikki mitä hän suorittaa saa osakseen ymmärtämystä opettajilta, joiden toimintaa innoittaa palava rakkaus saamelaisuuteen ja sen kehitykseen.

Hyvät saamelaiset!

Lopuksi muutama sana esityksestä saamelaiskäräjälain muuttamiseksi. Saamelaisten elämänmuodon suojelemiseksi on oikeusministeriössä laadittu esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi. Missään valmisteluasiakirjoissa ei tuoda esille sitä, että saamelaiset ovat suomalaisten kanssa täysin yhdenvertaisia; he työskentelevät yhdessä suomalaisten kanssa, käyvät koulua, harrastavat yhdessä, useimmilla on yhteinen laillinen saanto jne. Eroja saa hakemalla hakea. Nyt tällä lainmuutoksella on ollaan lyömässä teräskiilaa suomalaisten ja saamelaisten väliin.

Uudella lakiesityksellä pyritään luomaan edellytykset saamelaiskulttuurin ja elinkeinojen kuten porotalouden, kalastuksen ja metsästyksen harjoittamiselle. Lakiesityksen tehtäväluettelo ja niihin luettavat muotoilut rajoittavat yhdenvertaisuuden käsitettä enemmän kuin on kohtuullista. Tätä lakiesitykseen kuuluvaa kokonaisuutta tukevat lakiesityksen kohdat kuka on saamelainen, miten se määritellään, KHO:n rooli sen ratkaisemissa, itseidentifikaatio, ryhmähyväksyntä, vaalilautakunta, positiivinen syrjintä. Edellä mainituilta osin esitys on korjattava vastaamaan olemassaolevia ttosiasioita; etniset ja statuksettomat saamelaiset ovat sukulaisia keskenään. Poliittisesta saamelaismääritelmästä ei ole kiistan ratkaisijaksi.

Lakiesitykseen sisältyy runsaasti saamelaisuuden turvaksi säädettäviä pykäliä. Samalla voidaan arvioida missä määrin muiden kuin saamelaisten luonnon resurssien käyttö pakottaa heikentämiskiellon nojalla rajoittamaan luonnon käyttöä. Kyse on toisin sanoen luonnonvarojen säätelystä, joka ei kuitenkaan koske saamelaisia. Säädösten toimeenpanoon liittyy tästä syystä runsaasti teknisiä ja juridisia ongelmia.

Olen arvioinut lakiesitystä, sen vaikutuksia suomalaisten ja saamelaisten välisiin suhteisiin. Ensinnäkin on todettava että lakiesityksellä on jokin tarkoitus tässä tapauksessa saamelaisten ja saamelaiskulttuurin suojeleminen. Onko saamelaisten sukulaisten statuksettomien saamelaisten väistyttävä? Hyväksyttiinpä lakiesitys sitten tai ei, mikään ei tule muuttumaan, saamelaiset kuten tähänkin asti eivät tule selviämään ilman suomalaisen yhteiskunnan tukea. Kokemuksesta tiedän, että suomalaiset kyllä selviävät, mutta miten käy saamelaisten.

Ylä-Lapin oireet ovat yhä selvemmin havaittavissa, mutta syiden ymmärtäminen vaatii yritystä ymmärtää keskeisten toimijoiden valtion ja saamelaiskäräjien poliittisen johdon motiivit. Kiristynyt tilanne on tuottanut lukuisia kriittisiä arvioita, joiden mukaan poliittinen johto on epäonnistunut ja tehnyt vakavia virheitä, jotka ovat johtaneet ihmisoikeusloukkauksiin alueen vanhinta väestöä inarinsaamelaisia kohtaan. Ennen kaikkea on tietoisesti jätetty tekemättä tilanne- ja olosuhdeselvitys. Sen tekemättä jättäminen osoittaa minkälaisesta poliittisesta pelistä on kysymys. Arvioiden heikko kohta on kuitenkin taustalla piilevä oletus saamelaisten poliittisten johtajien politiikan tavoitteena olevan demokratian, rauhan ja vakauden edistäminen. Kaunis ajatus sinänsä, mutta muualta kopioitu, eikä korjattava uusi lakiesitys näytä tilannetta rauhoittavan, vaan kärjistävän entisestään.

Saamelaiskäräjälain muutosta valmistellut työryhmä julkisti toukokuun 11 mietintönsä. Merkille pantavaa on, että työryhmä ohitti kokonaan OTT Wirilanderin lausunnon saamelaisten maaoikeuksien tilasta Suomessa. Selvitysmies on lausunnossaan tarkastellut lähes kaikkia maa-ja vesioikeuksiin vaikuttavia oikeudellisia tekijöitä. Hän on myös sivunnut poronhoitoa. Hänen lausuntonsa sekä verotuksellisesta, että maanomistukseen sidotusta näkökulmasta osoittaa, ettei saamelaisilla ole kollektiivista maanomistusta eikä elinkeinojen harjoittamiseen erityisoikeutta ei myöskään erityisperusteista poronhoito-oikeutta. Kaiken kaikkiaan Wirilanderin lausunto antaa uusia ulottuvuuksia poronhoidon alkuperästä käytävään keskusteluun (Wirilander sivu 35).

Lausuntokierroksella olleen työryhmän ehdotuksella oli yritys saada saamelaiskysymykseen sen tasoinen ratkaisu, että Suomella olisi edellytykset ratifioida ILO:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskeva yleissopimus. Kyse on mm. alkuperäiskansan omistus/hallintaoikeudesta asuinalueensa maihin.

Työryhmän esitysten yleinen valmistelu on lähtenyt suppeasti oikeushistoriallisesta lähtökohdasta pyrkimällä osoittamaan nykyinen oikeustila vääräksi hyvin rajallisin perustein vastoin selvitysmies Wirilanderin selvitystä. Lähtökohta perustuu yhteen väitöskirjaan ja elokuussa 2000 julkistettuun tutkimukseen, joissa kuvataan kehitystä siten, että asiaa tuntemattomalle saattaa muodostua virheellinen kuva siitä mikä on olemassa olevaa oikeutta ja mikä elinkeinojen historiaa. Valtion oikeudellista asemaa rauhansopimusten (1751 ja 1809) valossa on vähätelty.

Työryhmän teksteissä lähdetään yksioikoisesti siitä, että vuosisatoja vallinnut oikeustilanne on ihmisoikeussopimusten ja alkuperäiskansoja koskevan sopimuksen mukaan toteutumaton oikeustila ja siltä pohjalta teksti on laadittu ikään kuin valtion maanomistus ja toiminta saamelaisten kotiseutualueella olisivat vailla todellista oikeuspohjaa. Kirjoitusten oikeusideologinen lähtökohta näyttääkin olevan, että saamelaisten omistus nykyisiin valtion maihin ja vesiin on ollut toteutumaton oikeustila valtion toimien vuoksi useiden vuosisatojen ajan, joka nyt sitten pitäisi korjata säätämällä siitä tavallisella lailla. Tekstien lähtökohtina näyttää olevan pääosin saamelaiskäräjien omat oikeushistorialliset tutkimukset joiden perusteella pyritään osoittamaan nykyinen oikeustila vääräksi (lainvastaiseksi).

Työryhmä ehdottaa siis tämän ILO-sopimuksen ratifiointiin liittyvän ongelman; saamelaisten oikeuksien palauttamiseksi sellaista ratkaisua, että koko saamelaiskäräjälaki remontoidaan niin, että hallinnon ytimen muodostaa saamelaiskäräjät, joka toteuttaa sekä sisäistä, että ulkonaista valtaa.

Ehdotettu hallintomalli varmistaisi saamelaisille mahdollisuuden tehdä enemmistöpäätöksiä. Kuten esityksen tarkastelu osoittaa kysymys ei kuitenkaan ole oikeuksien palauttamisesta alkuperäisille asukkaille, vaan siitä, että alkuperäisten asukkaiden eri aikoina laillisin perustein saadut oikeudet joutuvat heikentämiskiellon kautta arvioitaviksi, muilta kuin saamelaisilta oikeudet vähenevät ja niiltä jotka eivät kuulu saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, oikeudet loppuvat kokonaan.

Näillä mietteillä toivotan saamelaista kansallispäivää