Saamelaisten itsehallinnon syntyminen vuonna 1995 oli ainutlaatuinen tapahtuma, suurten toiveitten välietappi kohti omaa saamenmaata. Hallituksen esityksen valmistelun aikaan alkoi kuitenkin jo esiintyä epäilyjä, jotka yritettiin vaientaa väitteillä että kysymys on vain saamelaisten yhdenvertaisuuden nostamiselle samalle tasolle muuhun väestöön nähden. Siitä huolimatta suomenkieliset saamelaiset olivat alkaneet ihmetellä asian valmistelun salailua. Haaveet palaamisesta toiseen aikakauteen olivat harhakuvia kuten olemme nähneet.

Valtion vallan heikentyessä oli päässyt syntymään poliittinen ja sosiaalinen tyhjiö. Vanhan vallan edustajat olivat vetäytyneet. Valtaan pyrkivillä saamelaisilla ei ollut hallinnon legitiimiyden takaavaa perinnettä, eikä yleisesti hyväksyttyjä pelisääntöjä. Syntyi vallanvaihdolle ominainen tilanne: heikko hallitus joka oli kyvytön turvaamaan ihmisten lailliset oikeudet, kyvytön varmistamaan järjestyksen ja kyvytön takaamaan sopimusvelvoitteiden täyttämisen. Sellaisissa olosuhteissa kaikkein alkeellisimpien sosiaalisten vaistojen hyväksikäyttäminen on varma tie menestykseen. Tätä mahdollisuutta eräät saamelaiset käyttivät sumeilematta hyväksi ja aluksi kaikki näytti menevän heidän toiveittensa mukaan.

Itse saamelaishallinnon synty johtui siis perusteellisesta muutoksesta yhteiskunnasta. Se syntyi historiallisten olosuhteiden muutoksessa yhteiskunnassa ja yleismaailmallisesti ihmisoikeuksissa. Huonot kokemukset osoittavat, että valittu tie oli sittenkin väärä. Myös nykyinen käräjien hallinnon uskottavuuden romahtaminen on syntynyt samoin olosuhteiden kehityksen vaikutuksesta. Saamelaiskäräjien poliittisen johdon on kuitenkin ollut vaikea tunnistaa tätä tosiseikkaa. "Oikeitten saamelaisten" kiusana olevista suomenkielisistä saamelaisista haluttiin myös päästä eroon saamelaismääritelmän uudenlaisella muotoilulla. Kun käräjien päätökset tehtiin ilman vastalauseita tämän periaatteen puitteissa ja niin se saattoi jatkaa tekemällä virheen toisensa perään. Näin nostalgia alueellista yhtenäistä saamenmaata kohtaan oli vahvempaa ja pitempiaikaista ja syvempää.

Tällä hetkellä Ylä-Lapista ei ole löytynyt vastuullista voimaa joka olisi uskaltanut todeta, että nykyisen saamelaishallinnon lopettaminen olisi paras ratkaisu saamenkansan säilymiselle. Saamelaisten tueksi on noussut poliittisia voimia, jotka käyttävät hyväkseen näitä nostalgisia mielialoja poliittisissa tarkoituksissa. Noiden manipulaatioiden erityinen mitättömyys perustuu siihen, että niitä käyttävät poliittisesti täysjärkiset ihmiset, jotka selkeästi ymmärtävät kuitenkin kaikkien itsehallintomuotojen mahdottomuuden ja katastrofaalisuuden. Vain uskallus tunnustaa tosiasiat puuttuu.

Kiista alkoi siitä, että johtavat saamelaispoliitikot väittivät, että "saamelaisten ongelmiin ovat syyllisiä suomalaiset, jotka ovat riistäneet meidän maamme ja vetemme. Nyt me otamme ne heiltä takaisin ja elämme hyvin". Näitä fraaseja ei tarvitse keksiä itse, riittää kun kuuntelee saamelaispropagandasta kertovia juttuja. Kyse on poliittisesta pommista, joka saattaa räjähtää pitäjänsä käsiin milloin tahansa. Sitä käyttävien loppua ei tarvitse arvailla, se on traaginen. Sellaiset johtajat vievät kansansa umpikujaan.

Valitettavasti huonosti valmisteltu saamelaiskäräjälain säätäminen avasi aikoinaan Pandoran lippaan. Saamelaiseen uhoon, nostalgiaan, nationalismiin, totunnaiseen saamelaisvastaisuuteen, Amerikan vastaisuuteen kääntyminen on tullut muotiin ja tullut normiksi. On tärkeä ymmärtää miten vaarallista tämä on saamelaisille itselleen, Suomelle ja maailmalle.

Nyt sortumassa oleva nostalgiaa on hoidettava kuin tautia. Tarvitaan muutama vuosi aikaa rauhoittumiseen, jotta saamelaisille vaarallinen hysteria, joka on vaarassa kaataa koko kehitelmän saamelaisesta kulttuuri-itsehallinnosta, muuttuisi pehmeämmäksi historiaa kohtaan. Mutta siitä huolimatta on taisteltava demokratian säilyttämiseksi. Historiassa on hetkiä jolloin yksilön rooli on erityisen suuri. Se mitä esim. Inarinmaan lapinkylän väki on tehnyt estääkseen radikaalisaamelaisten tien valtaan on vaikea yliarvioida. Se osoittaa, että historian virran suuntaa ei keveillä eväillä saamelaiskäräjätkään pysty muuttamaan siten, että suomenkielisten saamelaisten ja muiden oikeuksia poljetaan.

Vetoaminen saamelaisten symboleihin on voimakas poliittisen ohjauksen väline. Tämän kirjoituksen tarkoitus on näyttää että saamelaiskäräjien markkinoima maailmankuva ei vastaa todellisuutta. Usko totuuteen on saamelaisille vaarallinen. Kuten olemme nähneet saamelainen itsehallintojärjestelmä on ollut alusta alkaen luonteelta sisäisesti epävakaa. Kyse on enää siitä milloin se romahtaa. Olen vakuuttunut tämän teesin oikeellisuudesta. Juuri siksi olen joutunut käyttämään arkistomateriaaleja, jotka esittävät Suomen saamelaisalueen todellisen kehityksen.

Saamelaiskäräjien kohtalo on sinetöity sinä hetkenä, kun poliittinen eliitti lakkaa uskomasta, että vallitseva tilanne on pysyvä. Kysymys on vain siitä millä tavoin ja missä ajassa koko järjestelmä puretaan. Saman väestön vastakkainasettelua ylläpitävä valtion rahoittama ns. saamelainen itsehallintojärjestelmä ei palvele enää kenenkään etuja - muiden kuin Sajoksen tiloissa työskenteleviä käräjien puheenjohtajiston ja työntekijöiden.

Meille saamelaisalueen ulkopuolella asuvalle yli 7 000 saamelaiselle eliitti on kääntänyt selkänsä. Väestömäärän suhteessa meille kuuluisi enemmistö käräjien edustajista, mutta todellisuudessa meillä on vain vain yhden edustajan mandaatti elimessä johon valitaan 21 jäsentä.

Tapahtumat ovat osoittaneet, että saamelaiskansalliset tunteet ovat olleet poliittisen mobilisoinnin vahvimpia välineitä sellaisen väestön pyörittämisessä, jolla ei ole demokraattisia perinteitä. Vetoaminen riistäjäherrojen ja siirtomaan alkuperäisiin asukkaiden ristiriitaan on ollut tehokas poliittinen ase. Kun myytti saamelaisoikeuksien ylivertaisuudesta on haihtunut, ovat ihmisten silmät avautuneet näkemään minkälaisesta sumutuksesta on ollut kysymys: alkuperäisiä maanomistajia eivät olekaan pohjoissaamelaiset tai koltat, vaan käräjien hylkäämät suomenkieliset saamelaiset. Kuten olemme panneet merkille aika panee kuitenkin paikalleen asiat. Haaveet oman saamenmaan perustamisesta ovat olleet romanttisia mutta eivät toteutettavissa.

Saamelaiskäräjien kaltaisen hallinnon epävakauden syy on legitiimiyden puuttuminen. Saamelaiskäräjillä ei ole sukupolvelta toiselle siirtyvää perinnettä eikä käsitystä vallan laillisuuden perusteesta eli miksi me olemme täällä ja mitä me teemme täällä? Tämä on avainongelma, johon tällaisen saamelaiskäräjien poliittisen rakennelman johtajat törmäävät. Historia on osoittanut, että tällaisten yksiviivaisesti toimivien hallintojen elinaika on lyhyt. Ongelma on myös siinä, että johto ei edes itse tiedä mitä varten se on olemassa: onko se olemassa saamelaisia varten tai suomalaisten poliitikkojen brandin kiillottamista varten YK:ssa ja muualla maailmassa. Tästä tarjoaa paljon puhuvan esimerkin YK:n ohmioikeuskomitealta tilattu moite siitä että Suomi polkee saamelaisten oikeuksia.

Kuitenkin vanhojen instituutioiden romahtamisesta ja uusien puuttumisesta johtuen epävakauden kausi voi kestää pitkään. Keskusteluun nousee silloin demokraattisten instituutioiden palauttaminen. Silloin nämä keskustelut nousevat pintaan, johtaja ja hänen lähipiirinsä eivät yksinkertaisesti pysty enää palauttamaan sitä mitä kutsutaan "luottamukseksi". Tällaisten käräjien kaltaisten ideologisten rakennelmien ongelma on siinä, että ne sopivat kehnosti nykymaailman realiteetteihin. Tähän astisen kokemuksen perusteella saamelaiskäräjien puolueettomuuteen on vaikea uskoa.

Aikomus rakentaa enemmistöä hallitseva saamelainen itsehallintojärjestelemä on kääntynyt tehottoman ja epävakaan ja epäoikeudenmukaisen hallinnon luomiseen. Ollaan siis umpikujassa.

Sopeutuakseen muuttuvan maailman realiteetteihin pitää mieluummin olla mukana kehityksen valtavirrassa kuin sen ulkopuolella. Tällä menolla nykyinen kehitys romuttaa saamelaisen itsehallinnon demokraattisten muotojen edellytykset. Vähän koulutetussa saamenmaassa saattaa nykymuotoinen järjestelmä säilyä jonkin aikaa. Saamelaiskäräjien johdon lähipiirissä ei ole kysyntää vapaudelle ja sen suomalle mielipiteen vapaudelle. Sitä kaipaavat ovat toistaiseksi merkityksetön vähemmistö joka ymmärtää, että vapaus voi merkitä väestön vähätuloisempien ryhmien vaatimusten eskalaatiota, uhkapeliä jonka uhriksi voi joutua myös hallintoa pyörittävä nykyinen eliitti. Nykyinen hallinto nojaa välinpitämättömiin poliitikkoihin, joista puheenjohtaja on rekrytoinut pari käräjien jäsentä puolustamaan omaa politiikkaansa. Näin siis toimii saamelainen demokraattiseksi väitetty itsehallinto.

Tällaisten saamelaiskäräjien kaltaisten halintojen ongelmat eivät pääty niiden sortumiseen. Kun puuttuu laillinen prosessi ja vastuullinen parlamentti, joka vaikuttaa saamelaisyhteisön elämään oppositio tarttuu kaikkein yksinkertaisempiin iskulauseisiin: "Oikeudenmukaisuus ja suomenkielisille saamelaisille ja heille saamelaisstatus." Tällaiset iskulauseet ja niiden yhdistelmät voivat toimia tehokkaasti saamelaiskäräjien epädemokraattista hallintoa vastaan. Se oli tyypillistä mm. Fidel Castron johtamalle liikkeelle 1950-luvun Kuubassa. Kaikki tietävät miten vallalla olleelle korruptoituneelle Batistan hallinnolle kävi.

Saamelaiskäräjien poliittisen johdon päätös estää suomenkielisiltä saamelaisstatuksen saaminen on tehty tutkimatta seurauksia. KHO:n ratkaisut vuosina 2011 ja 2015 käänsi käänsi käräjät itseään vastaan. Käräjien poliittinen johto ei vieläkään ole ymmärtänyt sitä, että oikeusvaltiossa tulee jossakin kohtaa vastaan vallan rajat.

Saamelaiskäräjien toiminta osoittaa meille ja suurelle yleisölle selvästi, että saamelaiskäräjillä ei ole kompetenssia valmistella sellaisia lakiesityksiä jotka hyödyttäisivät saamelaisia rajoittamalla muiden laillisia oikeuksia. Käräjiä ei voi tunnustaa kansainvälisen oikeuden kannalta subjektiksi. Käräjien toiminnassa on paljon horjuntaa ja päättämättömyyttä, joka ovat synnyttänyt todellisen sosiaalis-taloudellisen kaaoksen.

Lopuksi

Saamelaiskäräjät on arvostellut KHO:n ratkaisuja vuosilta 2011 ja 2015 saamelaisvastaisiksi ja vaatinut niiden purkua.

Käräjien pitäisi pikemminkin olla tyytyväisiä siitä, että KHO teki tällaisen ratkaisun. Kuka tahansa tämän jälkeen ei enää pääse saamelaiseksi, kuten virheellisesti väitetään. KHOn ratkaisu tarkoittaa sitä, että tämän jälkeen tarvitaan riittävä näyttö saamelaisuudesta, joten riittävän näytön kynnys on tämän jälkeen entistä korkeampi. Tästä käräjien pitäisi olla pikemminkin tyytyväinen, eikä lähteä syyttämään tuomioistuinlaitosta. Laithan on laadittu sitä varten, että niitä noudatetaan. Tähän on myös saamelaiskäräjienkin tyydyttävä.

Olen tässä kirjoituksessa kertonut saamelaisasioiden valmistelun virheistä ja kokemattomuudesta. Historiallinen toimija ei kuitenkaan varsinaisesti tee virheitä. Hän tekee ratkaisuja, joihin on hänen katsannossaan hyväksyttävä peruste ja jotka tähtäävät tiettyyn hänen näkökulmastaan hyväksyttävään päämäärään.

Saamelaispolitiikan päättäjät rakensivat epäilemättä linjauksensa saamelaiskäräjälain valmistelussa uskossa, että ne koituisivat saamelaisille eduksi, mutta he unohtivat sen, että Suomessa on voimassa perustuslaki ja sen muodostamat rajoitteet toisten omaisuuden siirtämisestä saamelaisille. Tätä keskeistä tekijää ei ole ymmärretty ottaa huomioon. Käräjien johtoryhmä lähti historiasta irrallisen saamelaismääritelmän nojalla muodostamaan ulkomailta Suomeen 1850-luvun jälkeen muuttaneiden porolappalaisten jälkeläisistä alkuperäisväestöä unohtamalla sen että alueella asuu vieläkin vanhempaa väestöä. Suomen saamelaisten historia muuttui lyhyeksi, kun näkökulmaksi valittiin kolmen sukupolven taakse ulottuva saamelaismääritelmä.

Suomen lappalaista muodostetun saamelaisväestön historiassa tämä osoittautuu mielenkiintoiseksi erottelijaksi, aivan kuin jokainen siinä oleva sukupolvi olisi aloittanut uuden aikakauden vaikka näin ei olekaan. Oman lisänsä tähän Berliinin muuria muistuttavan raja-aidan rakentamiseen yritti rakentaa myös Hallbergin toimikunta. Laasti taisi vain kesken loppua.

Se miksi, että näin ei tapahtunut, johtui tekijöistä joita saamelaiseliitti ei osannut ottaa huomioon. Aika on kuitenkin muuttanut heidän asemaansa. Jälkeenpäin he itsekin muodostavat kaikki tietävää jälkimaailmaa; ovat nähneet ratkaisujensa seuraukset, ovat saattaneet todeta, missä tuli tehdyksi virhe, missä taas oikea valinta. Mutta mitä sekään loppujen lopuksi enää merkitsee - ei mitään.

Historian valossa on jokseenkin hyödytöntä lähteä vaatimaan silloisia päättäjiä myöntämään vastuunsa. Se on yhtä hyödytöntä kuin odottaa historian tutkijoiden muuttavan omia aikaisempia tulkintoja Lapin maiden asuttamisesta edes uusien lähteiden osoittaessa ne kestämättömiksi.

Tosiasioiden tunnustamista ei ole siis tapahtunut edes KHOn viimeisimpien ratkaisujen jälkeen, vaikka niin olisi pitänyt tapahtua. Miksi? Saamelaiskäräjien mukaan käräjät käy puolustustaistelua suomalaistamista vastaan, jonka nykyinen saamelaiskäräjälaki mahdollistaa. Sellainen peruste on kuitenkin täysin tuulesta temmattu. Tuo väite voidaan milloin tahansa kumota. Etniset saamelaiset ja suomalaiset eivät ole etnisten saamelaisten uhka, vaan uhka on saamelaiskäräjien poliittisen johdon näköalattomuus ja tietämättömyys ympäröivästä yhteiskunnasta ja maailmasta.

Saamelaisten kotiseutualue koostuu suhteellisen pienistä saamelaisryhmistä (30%) ja suomalaista, joiden osuus koko väestöstä on 70 %. Tätä aluetta voisi luonnehtia sekamuodoksi. Vuosi 1996 oli avainkokemus tuon ajan ylälappilaisille. Se on vaikuttanut myös tuon ajan jälkeen syntyneiden nykyisten nuorten elämään. Silloin luotiin samaa väestöä jakava Berliinin muurin kaltainen saamelaismääritelmä. Tuon ajan maailmassa se toi selvän jaon saamelaiset/muu väestö. Saamelaismääritelmä määritteli rajan mikä merkitsi, että oli luontevaa puhua saamelaisista ja statuksettomista saamelaisista. Jakolinja oli poliittinen ei maantieteellinen. Tästä epäkohdasta tulee puhua avoimesti.

Termiin saamelaisalue sisältyy painolasti. Samaa väestöä jakavasta saamelaismääritelmää voidaan pitää kaikissa suhteissa epäonnistuneena. Kysymys on siitä mihin ihmiset tuntuvat kuuluvansa, mikä ei ole merkitystä vailla. Kiistelyn mahdollisuudet ovat loputtomat. Vapaus valita on keskeinen vaatimus. Saamelaisten kotiseutualue ei ole pelkkää maantiedettä. Saamelaiskärjissä on hallitus, jonka toiminta on ikävää seurattavaa, oikeuslaitoksen vähättelyä, muiden kuin saamelaisten oikeuksien vähättelyä, viholliskuvilla mellastusta, saamelaisten kotiseutualuetta leimaa epävarmuus.