Aluksi

Seurattuani saamelaispolitiikan käänteitä vuodesta 1973 lähtien olen pannut merkille, että saamelaispolitiikkaan kuuluu tietoinen hämääminen. Se on erottamaton tapa saamelaista "sotataitoa" ja sen tehtävänä on peittää mitä todellisuudessa on tapahtunut. Saamelaiskiistassa hämääminen on itsestäänselvyys. Selvitän tässä kirjoituksessa miten tämä strategia toimii.

Hämäämisessä on kyse todellisuuden peittämisestä, totuuden hämärtämisestä. Tavoitteena on että yleisö ei kykene erottamaan keinotekoista propagandan muokkaamaa mielikuvaa todellisuudesta. Hämäämisessä disinformaation avulla muokataan mielipiteitä ja manipuloidaan ihmisiä oman agendan puolelle. Vaikka olemme tienneet hämäämisestä emme ole osanneet valmistautua siihen ja nähneet sitä saamelaispolitiikan normina. Voidaan myös kysyä miksi saamealaiskäräjien valtaeliitti on lähtenyt agressiiviseen informaatiosotaan? Se johtuu yksinkertaisesti siitä että se kokee olevansa uhattuna.

Yksi esimerkki hämäämisestä on kertomus siitä, että valtion maat pitää saada saamelaisille hyvityksenä menneisyydessä tapahtuneista vääryyksistä. Tällaisten väitteiden edessä suuri yleisö ei kykene arvioimaan mistä on kysymys. Syitä on useita. Eri saamelaisryhmillä on erilainen historia Suomessa ja siten heille kuuluu myös historiallisesti erilaiset oikeudet maihin ja vesiin. Saamelaispoliitikot puhuvat kuitenkin saamelaisista ikään kuin kyse olisi homogeenisesta ryhmästä. Lisäksi valtaväestön käsitykset saamelaisista ovat hyvin stereotyypisiä, eikä tähän mahdu käsitys saamelaisryhmien erilaisuudesta. Kun viesti on yksinkertainen ja vastaa ennakkokäsityksiä, on siihen helppo uskoa.

Miten hämäys voi onnistua?

Todellisuuden vääristäminen vaatii taitoa, jotta todellisuus voidaan peittää. Saamelaiskäräjät on ollut erityisen taitava luomaan mielikuvan konfliktista Suomen valtion ja saamelaisten välillä. Konfliktista on tullut pysyvä asiantila, jota pidetään yllä sekä riitauttamalla suomalaisten hallintoelimien päätöksiä että tuomalla julkisuudessa esiin “saamelaisten sortoa”. Vuosien saatossa aktivistien ja poliitikkojen julkiset ulostulot ovat tuottaneet suuren määrän täysin harhaanjohtavaa tietoa. Yhtenä esimerkkinä tästä voi mainita sen kuinka saamelaispoliitikot antavat ymmärtää, että saamelaista poronhoitoa uhkaa kaivostoiminta, vaikka saamelaisalueella ei ole yhtään kaivosta. Harhaanjohtava tieto on juuri sitä tietoa, jonka varassa suuri yleisö muodostaa mielipiteensä saamelaisten tilanteesta. Saman tiedon varassa toimivat useat suomalaiset poliitikot.

Vääristymän luominen vaatii disiformaation lisäksi otollisen informaatioympäristön ja sen muokkaamista. Voidaan sanoa, että Suomessa lähtökohdat ovat olleet saamelaiskäräjille otolliset: suuren yleisön tietämys saamelaisista on vähäinen ja perustuu lähinnä markkinointiviestinnän luomiin kliseisiin mielikuviin primitiivisestä luonnonkansasta, joka hoitaa poroja tunturissa. Saamelaispoliitikot vahvistavat näitä stereotypioita jatkuvasti. Esimerkiksi, kun puhutaan saamelaisille kulttuurihistoriallisesti tai maisemallisesti arvokkaista paikoista niistä puhutaan usein pyhinä. Saamelainen muinaisusko on kuitenkin hävinnyt jo kauan sitten, eivätkä saamelaiset palvo enää luonnonkohteita – seidat ovat muinaishistoriaa. Tämä kielenkäyttö kuitenkin vahvistaa suuren yleisön virheellistä mielikuvaa saamelaisista.

Oleellista informaatioympäristön muokkaamisessa on vastapuolen vaientaminen. Valtaeliitille epämiellyttävät näkemykset on leimattu saamelaisvastaisiksi ja jos kukaan "opposition" edustaja on päässyt ääneen, häntä vastaan on hyökätty kiivasti. Suomalainen media on saatu varovaiseksi jatkuvilla oikaisupyynnöillä ja kirjelmöinnillä mediatalojen hallintoelimiin, jos saamelaiskäräjien virallinen kanta ei ole päässyt esiin.

Kysymys siitä kuka on saamelainen

Tällä hetkellä keskustelu käy kuumana kuka on saamelainen ja miten saamelaisuus määritellään. Väitteet sinkoilevat puolee jos toiseenkiin. Jotta disinormaation avulla sotaa käyvän saamelaiskäräjien poliittisen johdon vaikuttavuutta voitaisiin jarruttaa ei pidä tarttua jokaiseen valheelliseen väitteeseen ja kiistellä niiden totuudenmukaisuudesta. Yksi keino hämäämisessä on keskustelun ajaminen sivuraiteelle. Kun oikeasti pitäisi keskustella siitä mihin saamelaismääritelmän kaventaminen johtaa, aletaan puhua siitä missä määrin ehdotettu määritelmä on tai ei ole kansainvälisten sopimusten ja miten näitä sopimuksia tulisi tulkita vaikkapa polveutumisen osalta. Viemällä kiistely yksityiskohtiin saadaan ihmiset epävarmoiksi siitä mistä ylipäätään on kyse ja voidaan marssittaa median eteen erilaisia komeiden titteleiden kanssa pöyhisteleviä asinatuntijoita kertomaan miten asia “oikeasti” on. Näin on saatu riistettyä osallisuus heiltä, joita asia oikeasti koskee.

Vuonna 2023 saamelaiskäräjien poliittinen johto esti Kari Kyröltä ja Paavo Riihi-Tammelalta käyttämästä lainmukaisissa vaaleissa äänioikeuttaan. Tällä haluttiin sekä ylläpitää konfliktia Suomen valtion kanssa, että provosoida Kyrön ja Riihitammelan tukijoita. Myös jatkuva hokeminen vaaliluettelosta syrjittyjen suomalaisuudesta on ollut tietoista kiusantekoa. Näiden valheiden tarkoitus on saada ihmiset reagoidaan tunnetasolla; saamaan aikaan turhatumista ja suuttumusta. Nämä negatiiviset tunnerektiot ovat omiaan lamauttamaan ja vaientamaan ihmisiä.

Tulokset eivät onneksi ole olleet mairittelevia, sillä KHO päätti että vaalit on uusittava ja uusituissa vaaleissa Kyrö sai eniten ääniä. Hämäysyritys koki haaksirikon ja nyt vaalilautakunta on poliisitutkinnassa syrjinnästä. Negatiivisen tunnereaktion sijaan tuloksena on ollut syrjittyjen inarinsaamelaisten voimaantuminen. Lisäksi KHO:n ratkaisu osoittaa, että käräjien pelikenttä on kaventunut. Elämme sittenkin oikeusvaltiossa.

Suomalaisia päätöksentekijöitä on peloteltu sillä että saamelaiskäräjille pääsee suomalaisia, jos saamelaismääritelmää ei pikaisesti muuteta. Välillä on puhuttu jopa sadoista tuhansista suomalaisista, jotka ovat valtaamassa saamelaiskäräjät. Toistaiseksi kyse on ollut lähinnä muutamista kymmenistä ihmisistä. Väite, että nämä statuksettomat saamelaiset olisivat uhka saamelaisten kulttuuri-itsehallinnolle on puhdas salaliittoteoria.

Lopuksi

Tärkein saamelaiskäräjien propagandassa on ollut tunteiden herättäminen niin hyvässä kuin pahassa. Käräjien polittisella johdolla on omat puhemiehensä, jotka toistavat samoja fraaseja kampanjoidessaan uhanalla elävästä alkuperäisväestöstä. Disinformaatiolla on pyritty saavuttamaan menestystä saamelaiskäräjien vallan lisäämiseksi erityisesti Ylä-Lapin maiden hallinnassa, mutta myös pysyvää ja laajempaa käsitystä miltä uusi saamelainen ihanneyhteiskunta näyttäisi. Saamelaiskäräjien viesti suurelle yleisölle on se, että apua ja myöntätuntoa tarvitaan saamelaisten pelastamiseksi. Tärkeää ei ole se miten asiat ovat, vaan miltä asiat näyttävät. Disinformaation suojissa on mahdollista esittää omia tulkintoja saamelaisisten ja lappalaisten alkuperästä, heidän historiastaan ja heidän tulevaisuudestaan. Näiden suurelle yleisölle tarkoitettujen tarinoiden avulla voidaan kertoa täysin eri todellisuudesta kuin missä he oikeasti elävät.

Toisinaan hetkellinen vierailu valheen puolella riittää. Sen aikana voidaan muuttaa lainsäädäntöä, vapautua hetkeksi toimintaa rajoittavista pidikkeistä ja tehdä ratkaisuja jotka normaaliosolissa eivät olisi mahdollisia. Prosessi saamelaiskäräjälain muuttamiseksi on oiva esimerkki tästä: nykyistä lakia on tarkoituksellisesti tulkittu vastoin KHO:n linjauksia, jolloin on uudesta lakiesityksestä on voitu esittää mitä uskomattomampia väitteitä siitä miten monin tavoin se parantaisi saamelaisten tilannetta.

Saamelaiskäräjät ei ole kyennyt rakentamaan hybriditodellisuutta, vaikka se on käyttänyt suuren osan sen käyttöön ohjatuista valtion varoista juuri siihen. Oikeuslaitos on tyrmännyt saamelaiskäräjien omintakeiset tulkinnat nykyisestä saamelaiskäräjälaista, saamelaiskäräjälaki on jumittunut eduskuntaan, ja tietoisuus inarinsaamelaisten syrjinnästä elää entistä voimakkaampana. Kaikesta tästä huolimatta saamelaiskäräjien valtaeliitti tuntuu yhä jatkavan valitsemallaan uralla. Heikon demokratian takia muutosta ei ole näköpiirissä ennen kuin saamelaiskäräjälakia muutetaan siten, että kaikki saamelaisryhmät saavat äänensä kuuluville ja pääsevät osallistumaan saamelaiseen kulttuuri-itsehallintoon.

Takaisin