Inari, kulttuurin ja muistojen aarreaitta

Olen ollut Inarissa kirjoilla 27 vuotta. Nämä vuodet kaikessa karuudessaan ovat jättäneet sieluuni paljon muistoja, omakohtaisia kokemuksia ja kuultujen tarinoiden mielikuvia epätodellisen tuntuisesta saamenmaasta, jonka ydinalueen muodostaa Suomen laajin kunta INARI.

Wikipedian mukaan: "Inari on pinta-alaltaan Suomen suurin kunta, noin viisi prosenttia koko maan pinta-alasta. Se on lähes yhtä suuri kuin Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakuntien maapinta-alat yhteensä. Ahvenanmaahan verrattuna Inarin maapinta-ala on lähes kymmenkertainen. Kunnan koko voidaan havainnollistaa alueena, jonka sivujen pituudet ovat linnuntietä 130 kilometriä (kunnan pohjoisraja), 90 kilometriä (itäraja), 140 kilometriä (eteläraja) ja 75 kilometriä (länsiraja). Kunnassa sijaitseva Inarijärvi on Suomen kolmanneksi suurin järvi (1 043 km2). Kaikkiaan järviä on Inarissa 8 033, mikä on enemmän kuin missään muussa Suomen kunnassa ja myös kunnan sisävesipinta-ala on Suomen kunnista suurin. Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitolle myytiin Inariin kuulunut Jäniskosken–Niskakosken alue, minkä seurauksena kunnan pinta-ala pieneni 176 km². Luonnonmaantieteellisesti Inarin kunta jakautuu kolmeen osaan: Outa-Lappiin, Inarin järvimaahan ja Taka-Lapin tunturimaahan."

Inari Suomen kiinnostavin kunta

Mielestäni Inari on Suomen mielenkiintoisin kunta. erilaisuutensa takia. Olen tutustunut Inarin menneisyyteen kuten asutushistoriaan veroluetteloiden avulla. Olen tutustunut maanomistusolojen kehittymiseen taloineen, tiloineen, tutuiksi tulivat kruunutilat, liikamaat ja valtionmaat kruununmetsätorppineen, metsänvartijatiloineen, vuokratorppineen, kolttatiloineen, porotiloineen, rintamiestiloineen, luontaiselinkeinotiloineen. Porosaamelaiset muuttivat Utsjoelta suurine karjoineen alueelle 1864 jälkeen, Petsamon koltat asutettiin Sevettijärvelle ja Nellimiin toisen maailmansodan jälkeen. Maattomatkin tutuiksi tulivat: rengit, piiat ja elätettävät. Entäs sitten kun suuret savotat 1950-luvulla saapuivat alueelle, saapuivat maankiertäjät ja lentojätkät. Inarin kyläyhteisöt muuttuivat ja saamelaiset joutuivat mukautumaan uusiin olosuhteisiin.

Tätä kirjoitusta laadittaessa oli esillä työn ja levon suhde: lapsuus, nuoruus, aikuisuus, vanhuus, syntymä ja kuolema sekä ainainen elämän vuotuis-kierto keväästä kesään, syksystä talveen ja taas uuteen kevääseen, miten nämä kaikki ovat ryhmittäneet inarilaisten ihmiselämää, arkea ja juhlaa. Miten miehet olivat villipeuranpyynnissä, porojen kanssa metsissä ja tuntureilla, kauppamatkoilla Norjassa, miten naiset yksin kotona lasten kanssa askartelivat. Emäntä porot ja karja kuuluivat yhteen. Ruoka saatiin porojen ja karjan hoidosta. Heinää tehtiin kaukoniityilläkin, rehua koottiin niittylatoihin. Miten uusi aika ja modernisaatio saapui Inariin. Milloin radio tuli, entä televisio, miten uuden kulkuneuvot alkoivat yleistyä korvaten hevos- ja porokyydin, tuli ensin polkupyörä, moottoripyörä, auto ja mopedi. Milloin traktorit alkoivat korvata hevosen pelloilla ja siihen kuuluvat työkoneet niittokoneineen perunannostokoneineen. Milloin moottorikelkat ja mönkijät alkoivat yleistyä ja korvata porokyydin? Kehitys on ollut huikea.

Inarissa siis törmäävät itä ja länsi, etelä ja pohjoinen, Petsamon saamelaiset ja suomalaiset siirtolaiset, pohjoissaamelaiset ja suomalaiset, rasismi ja suvaitsevaisuus. Inari on perustavasti erilainen kuin Pohjois-Lapin muut kunnat, joita rasittavat paikallisuus, pikku porvarillisuus ja lestadiolaisuus. Jos likinäköinen länsimaalaisen kulttuurin vaara vältetään, mikä ei ole varmaa, Inari ainutlaatuisella avaralla hengellään nousee yläpuolelle kaikkia ristiriitaisuuksia.

Inarissa viettämieni vuosien aikana olen saanut suunnattomasti vaikutteita, iloisia ja murheellisia. Olen saanut viettää Inarissa rikasta ja kiintoisaa elämää, tavata suomalaisia ja saamelaisia, sanoa jäähyväisiä, ehkä monelle eliniäksi. Inari on ollut minulle kaiken koetun jälkeen odottamaton. Inari ei jätä ketään tunteettomaksi, varsinkin jos syventyy siihen mitä Inari ja sen lähiseudut ovat ja mitä ne merkitsevät inarinsaamelaisille. Järkyttäväksi muodostuu käynti sodassa kaatuneitten inarinsaamelaisten sankarihaudoilla tai espanjan tautiin kuolleiden joukkohaudan äärellä.

Olen Inarin maisemissa liikkunut talvella porolla ajaen, hiihtäen, kesällä kävellen, soutaen samalla olen aistinut maisemaa kokonaisvaltaisesti. Inarin maisemat eivät kuitenkaan ole ihmiselle samanlaisia, vaan jokainen ihminen kokee ne omanlaisina. Viimeisimpien vuosikymmenten aika on rakennettu eri puolille Inari luontopolkuja ja näköalapaikkoja, joiden päältä näkyy inarinsaamelainen kulttuurimaisema, Inarissa inarinsaamelaisten käsitykset luonnosta rakentuvat inarinsaamenkielen kautta, luontoa kuvataan, käsitteellistetään ja tehdään ymmärrettäväksi.

Minulla Inariin tutustuminen alkoi oikeastaan ensin Angelissa vuosina 1946-1950. Kiertelin yksin ja yhdessä otto isäni Niilan kanssa kylän ympäristöön tutustumassa. Sen jälkeen tutustuminen jatkoi 1950 aloittaessani koulunkäynnin Inarin kirkolla. Ajan myötä tutustuminen jatkui Inarin kirkonkylän ympäristössä. Kun tieyhteydet paranivat päätin ajaa polkupyörällä kauemmaksi tutuiksi tulleista seuduista. Katselin puolihaaveissani ohitse kiitäviä maisemia. Oli vain tunne ja sisäinen pakko päästä eteenpäin, halu nähdä mitä tuon mutkan tai mäen jälkeen näkyy. Asuuko siellä sukulainen, muuten tuttu tai inarinsaamelainen kalastaja tai poromies. Pyöräillessä aika kuluu iloisesti ohi kiitäviä maisemia ihmetellessä ja kaikkia muut asiat tahtoivat unohtua. Välillä jätin pyörän tiensivuun ja nousin läheisen tunturin päälle.

Miten erilaisin ilmein näyttäytyikin laajan Inarin sielu vaeltajalle ympäröivässä hiljaisuudessa. Siellä ylhäällä tunsin suurta iloa katsellessani kaikkialla ympärilläni näkyviä erämaita, jokilaaksoja ja niiden välissä näkyviä järviä. Inarilla on monet kasvot. Toisaalta vanha inarilaisten Inari, pohjoissaamelaisten Inari, kolttasaamelaisten Inari. Inarin kirkonkylä on kuitenkin se paikka jossa eri saamelaisryhmät ovat kohdanneet vuosisatojen ajan toisensa ilon ja surun merkeissä.

Ajatukset ja kokemukset ovat minut kuljettaneet eri puolille Inaria. Minulla oli omat ennakkokäsitykseni, odotukseni ja toiveeni, jotka tosin perustuivat aikaisemmin luettuun ja kuultuun. Matkani varrella olen tullut huomaamaan, että Inari on ollut aikojen alusta lähtien läpikulkupaikka, pysähdys ennen lopullista päämäärää ennen asettumista Jäämerenrannalle. Inari on aina kiinnostanut tutkijoita ja toimittajia. Kirjoittaessaan he ovat pyrkineet pukemaan sanoiksi mitä Suomen suurimman pitäjän elämä on ollut ja millainen ainutlaatuinen suhde heillä siihen on syntynyt. Kirjoittajat pyrkivät tarttumaan johonkin, joka vaikuttaa rajattomalta ja jopa jossakin määrin vaikuttaa kaoottiselta. He etsivät Inaria hallitsevia elementtejä sellaisia kuin UKON kivi, OTSAMO-tunturi sekä sellaisia yksityiskohtia joiden kautta eri paloista koostuva kokonaisuus muuttuu käsitettäväksi. Inari on laaja ja monimuotoinen alue, se toimii myös opettajana, se muokkaa ja kasvattaa kävijäänsä.

Niin muuttumattomalta kuin Inari ensisilmäyksellä tuntuukin ja niin vähän kuin sota-aika näyttääkin vaikuttaneen sen elämään, huomaa kuitenkin sen oloihin tutustuttuaan, että tämä vaikutelma on monessa suhteessa harhakuva.

Inari on monessa suhteessa Suomen mielenkuntoisin kunta sekä maantieteelliseltä sijainniltaan, että historialtaan, väestöltään ja Inari elää sitkeästi siellä vierailleitten ihmisten mielikuvissa ja se halutaan löytää yhä uudelleen. Inari on inarinsaamelaisten vanhan maailman uskonnollinen ja mytologinen tihentymä. Siellä tapaavat historialliset aikakaudet hyvässä järjestyksessä toisensa. Siellä nousevat vanhan ja uuden maailman symbolit vastakohtaisuuksineen. Inarissa vierailleiden tutkijoiden, toimittajien ja kirjailijoiden tekstit ovat kuin osa palapeliä, jonka palaset järjestäytyvät kerta kerralta uudelleen.

Välillä korostuvat kirkkaammat värit riippuen vuodenajasta, seuraavassa synkemmät sävyt, väliltä sieltä voi yllättäen löytyä jotain, joka kirkastaa ja muokkaa vaikutelmaa. Sitten yksittäinen kokemus tai Merja Alettan taideteos tai miellyttävä tapaaminen hänen kanssaan saattaa muuttaa vierailijan suhtautumisen Inariin. Ja toisinpäin -valoisan tunnelmallinen kävely pitkin Juutuanjoen rantaa voi rauhoittaa kummasti mieltä.

Inarin, pohjoissaamelaisten ja kolttien suhteissa mielikuvat perustuvat historialle. Pohjoissaamelaisten suhteet ovat olleet vaihtelevia, usein rauhanomaisia. Erisaamelaisryhmien alueet ovat olleet vilkkaassa monipuolisessa vuorovaikutuksessa vuosisatojen ajan. Onkin oikeastaan mahdotonta puhua näiden kahden saamelaisryhmän alueen kulttuureista erillisinä, niin pitkään ja syvällisesti ne ovat vaikuttaneet toisiinsa.

Inarinsaamelaisuuden nimissä tehdään nykyään paljon hyvää, kannetaan yhteiskunnallista vastuuta, edistetään inarinsaamelaisten henkistä ja materiaalista puolta. Inari on monella tavalla tänä päivänä kodikas paikka.

Inarissa menneet vuosisadat ja vuosituhannet korostuvat, eivätkä täysin katoa näkyvistä. Jo inarinsaamelaisen vanhuksen kasvot saattavat pysähdyttävä pohtimaan kuinka inarinsaamelaiset ovat selvinneet niin valtavista muutoksista joita Inari on läpikäynyt vuosisatojen aikana. Inarissa näkyvät elämän ristiriitaisuudet muodostavat osan sen vetovoimasta. Inari haastaa ajattelemaan. Inari lähihistorian vaiheet on myös mahdollista ilmaista muutamina vuosilukuina: 1751, 1809, 1918, 1920, 1939, 1945 ja 1990. Inarissa tapahtuvista muutoksista kertovat saamelaismuseon näyttelyt, ikivanhat eri puolilta Inaria löytyneet kulttuurimuistomerkit joista osa vie meidät villipeuran hautapyynnin aikaan 2 000 vuotta sitten. Inari voi luonnehtia historian risteytymien alueeksi, yhtä lailla sitä voi luonnehtia Jäämereen ja Itämereen laskevien vesistöjen pirstomaksi alueeksi. Ne kertovat mitä menneisyydestä ja ihmisen elinehdoista halutaan muistaa.

Myytit kuuluvat Inarissa tosiasioihin, niiden ohi ei helpolla pääse. Eri muodoissaan myytit ovat merkittävä osa inarinsaamelaista todellisuutta ja niiden yhteiskunnallinen ja kulttuurillinen rooli on jatkuvan muutoksen alainen kuten prof. Juha Pentikäinen kirjassaan "Saamelainen mytologia" osoittaa. Ne antavat oikean muodon sille symboliselle maailmalle jonka keskellä inarisaamelaiset ovat vuosituhansien ajan eläneet.

Inari- kulttuurin harrastajan rikas alue kutsuu alueesta kiinnostuneen matkalle, joka jää mieleen. Alueen kokemat muutokset saattavat tuottaa vieraalle ongelmia. Uudet matkaoppaat eivät välttämättä esittele kaikkia asioita oikeassa suhteessa. Tällaisia ovat Inarin väestöt ja niiden muodostuminen. Inari vaati siksi kärsivällisyyttä ja seikkailullista mieltä, mutta tuottaa myös löytämisen iloa. Haluan antaa Inariin matkustavalle kaksi neuvoa: kannattaa vuokrata paikallinen taksilentokone ja antaa katseen levätä vaihtuvassa maisemassa yläpuolella Inarin ikimetsiä. jokilaaksoja, tunturin selänteitä. Kaiken tämän näkemisen ja kokemisen jälkeen voi todeta, että Inari ei ole itseasiassa vain suuri ja monipuolinen alue, se on paljon enemmän.

Inarin väkiluku on tuoreimpien laskelmien mukaan n. 6 900 eli vajaat 0,5 ihmistä neliökilometriä kohti. Lähes puolet tuosta ihmismäärästä asuu Ivalossa ja sen lähikylissä Törmäsessä, Koppelossa ja Aku-järvellä. Alueen ulkopuolelle jäävät osat ovat lähestulkoon tyhjiä.

Inari on paljon edistynyt sodanjälkeisten vuosien aikana, joina olen Inarissa elänyt. Vanhasta alkukantaisesta inarinsaamelaisesta elämänmuodosta kertoo Inarinsaamelaismuseon näyttelyt ihmisen sopeutumisesta alueen äärimmäisiin olosuhteisiin. Vuoden aikoja noudatteleva alkukantainen elämä käy välillä vuoden pimeimpään aikaan yksitoikkoiseksi ja silloin on päästävä ulos ja tavattava muitakin ihmisiä.

Sodan jälkeen siirtolaisten ja paikallisten inarinsaamelaisten ja muun väestön keskinäisestä yhteistyöstä ja talkootoiminnasta kehkeytyi selviytymiskeino, jonka turvissa voitiin perehtyä entisten kotiseutujen kuten Petsamon ja Karjalan siirtoväestöihin kuuluvien ihmisten ongelmiin. Näiden ihmisten uusi identiteetti jäsentyikin pitkälti luovutettujen alueiden muistelutoiminnan kautta.

Inarin pohjoisrantaa retkeillessä saattaa törmätä Pielpajärven rannan tuntumassa sijaitsevaan lähes 270 vuotta vanhaan puukirkkoon, joka herättää kulkijassa väistämättä kysymyksen: Koska, mitä ja missä? Se saa meidät pohtimaan miten voimme ymmärtää ja tulkita menneisyyttämme ja mitä voimme siitä kirjoittaa jälkipolvillemme. Tällaisessa rajatilassa olemisen kokemukseen liittyy myös hämmentynyt tunne irrallaan olemisesta. Inarin historian valossa voimme kuitenkin löytää polun siihen aikakauteen ja ajan henkeen jolloin Pielpajärven kirkko rakennettiin.

Inari on ollut inarinsaamelaisten metsästäjien, villipeuranpyytäjien ja kalastajien aluetta. Nuo ihmiset ovat kukin omalla tavallaan jättäneet jälkensä rakennuksiin, asuinkenttiin, vanhoihin kulttuurimuistomerkkeihin ja paikannimistöön. Nyt Inari on kuin taulun kehys, josta siihen kuulunut maalaus on sumentunut. Erämaat ovat hiljentyneet ja ne ovat muuttuneet kansallispuistoiksi, erämaa-alueiksi ja luonnonpuistoiksi. Saamelaiseliitti vain ei tahdo sopeutua tuohon kestävän kehityksen kehyksiin, kun pohjan sille muodostaneet porolaitumet on syöty lähes loppuun. Täällä ennen näissä erämaissa laiduntaneet poromiehet olivat rikkaita ja voimakkaita.

Nyt samat alueet, jossa oli aikaisemmin elämää ovat tyhjiä, köyhiä, värittömiä ja tarmottomia. Sukupolvien vaihtumisen myötä rikkaus on kadonnut taivaan tuuliin. Saamelaiseliitin kasvot ovat totuuden edessä kalvenneet, ryhti löyhtynyt. Silloin täällä ihmiset olivat onnellisia: nyt tilanne on toinen. Kaikesta oman luontoa vahingoittavan toiminnan seurauksista syytetään valtiota. Ennen täällä saamelaiset tahtoivat elää ja hoitaa porojaan ja olla rikkaita. Nyt tilanne toinen, jokainen uusi tekninen keksintö kuten moottorikelkka,auto, mönkijä, maastopyörä, satelliittikännykkä sovelletaan heti käytäntöön ennen naapuria. Nykyaika on heidän jumalansa. Nykyaika paljastaa armottoman pelon yhteyden markkinatalouteen..

Rauhaa rakastavat inarinsaamelaisetkin joutuivat sodan jalkoihin. Sodan alkuaikoina heistä tuskin kukaan saattoi aavistaa miten laajaksi ja pitkäaikaiseksi äkillisesti puhjennut maailmanpalo muodostuisi. Inarinsaamelaiset joutuivat yhdessä muiden kanssa kokemaan sodan julmat kasvot. Moni inarinsaamelainen sodassa kaatunut lepää Inarin sankarihautuumaassa. Rauha heidän muistolleen. Evakosta paluu kesällä 1945 paljasti lopullisesti saksalaisten aseveljien rumat kasvot. Lähes kaikki inarinsaamelaisten asumukset oli poltettu ja hävitetty.

Inari on antanut minulle enemmän elävästä nykyhetkestään kuin koskaan pitempienkään vierailujen aikana. Inarissa on saamelaisliikkeen alkukoti, jota edustaa saamelaisten kulttuurikeskus Sajos. Siellä toimivat nyt saamelaisliikkeen aivot ja sieltä käsin ojentuu johtava käsi kaikkiin saamenmaan ja valtion hallinnon ääriin asti. Inari on muistojen kehto. Se sitoo saamelaisliikkeen vanhaan inarinsaamelaiseen traditioon. Inari on nykyään kiireinen, vastuunalinen, toimiva nykyhetki. Sen katse on kääntynyt tulevaisuutta kohti, joka on täynnä uusia, arvaamattomia ongelmia kohti, uusia vaaroja ja lupauksia.

Inarin henkeen kuuluu se, että olivatpa ihmisiä saamelaisia, suomalaisia tai ketä tahansa muita he juttelevat julkisesti perin vapaasti ja arkailematta mielipiteistään ventovieraan kanssa. Nuoret ihmiset ovat täynnä intoa ja tarjoa ja uskallusta tulevaisuudestaan. Useat vanhemmat tuntuvat suhtautuvan kuitenkin vähän päätään ravistellen ja odottavasti valtavaan kehitykseen. Moni sanoo, että hänen mielestään statuksettomien saamelaisten syrjinnän päivät ovat olleet suuri erehdys.

Onko Inarilla kasvot, jotka poikkeavat muiden kuntien kasvoista? Inari sijaitsee idän ja lännen välillä melko tasaisella alueella, jonka keskuksen muodostaa Inarinjärven alue siihen laskevine vesitöineen. Tiedän, että sen poliittinen asema on aivan erikoislaatuinen. Inari antaa kansanomaisen vaikutelman itsestään, silti siellä tapaa poliittista jännitystä, joka välillä uhkaa purkautua eri saamelaisryhmien nahisteluksi herruudesta. Mutta Inarin arkipäivä tekee parhaansa karkottaakseen kaikki harhakuvitelmat. Arkipäivä on tavallista, normaalia elämää ja tavallista työtä. Inarilaisilla on sukulaisia eri puolilla laajaa pitäjää, joka kertoo menneestä sukuverkostoista.

Inari on ollut minulle kaiken sen jälkeen mitä olen nähnyt ja kokenut odottamattoman mieluisa elämys. Siellä on ollut pakko nähdä mikä järkyttää ja ilahduttaa. Inari ei jätä ketään tunteettomaksi, varsinkin jos vähääkään syventyy siihen mitä sen olemassaolo merkitsee inarinsaamelaisille. Tätä eivät näytä kaikki pohjoissaamelaiset ja koltat ymmärtävän kun he vaativat inarinsaamelaisten maiden omistuksen ja hallinnan siirtämistä saamelaiskäräjille.

Haluan vielä kiinnittää huomiota Inarin ainutlaatuiseen luontoon, joka on turvannut inarinsaamelaisen kulttuurin. Tänä päivänä inarinsaamelaisia ei uhkaa Suomen valtio tai uudisasukkaat, vaan ilmastonmuutos joka koskee kaikkea elollista. Ilmastonmuutos muokkaa myös inarinsaamelaista kulttuuria, määrää hänen tekemisensä, jonka luomassa maailmankuvassa inarinsaamelaisetkin elävät koko elämänsä. Ne kulttuurinormit - symbolit ja perinteet, jotka vallitsevat yksilön kasvuympäristössä tuntuvat luonnollisilta.

Jos siis pyytää tämän päivän kulutuskulttuurissa elävää lopettamaan kuluttaminen, on kuin pyytäisi häntä olemaan hengittämättä. Aluksi se onnistuu, mutta pian hän alkaa haukkoa henkeään. Autoilu, lentokoneella matkustaminen, suuret nykyaikaiset asunnot ja ilmastointi eivät ole hienostelua, vaan arkipäivää. Vaikka tällaiset valinnat inarinsaamelaiskulttuurissa eläville ovat täysin luonnollisia, kestävän kehityksen mukaisia ne eivät ole, saati inarinsaamelaisten luonnolle synnynnäisiä. Ne ovat kehittyneet vuosisatojen saatossa ja nykyään niitä levitetään asiasta tietämättömälle suurelle yleisölle. Inarinsaamelaiset voisivat olla esimerkkeinä muille saamelaisille palaamisesta kestävään kehitykseen.

Inari on suurelta osin asumaton, se on varmaan yksi Euroopan syrjäisimmästä ja koskemattomimmista alueista. Ihmisasutusta Inarin ja Ivalonkyliä luukuunottamatta on minimaalisen vähän. Inarin voisi näin ollen kuvitelle olevan turvassa ekologisilta vaurioilta, jotka muualla maailmassa ovat yleisiä. Näin ei valitettavasti ole. Yksi Suomen suurimmista järvistä - Inarinjärvi - on säännöstelty voimatalouden tarpeita varten. Säännöstelyn haitalliset vaikutukset ovat koskettaneet erityisesti inarinsaamelaisia, mutta myös kolttia. Alueen jokainen ihmisyhteisö on joutunut sopeutumaan rajusti muuttuneiden olosuhteiden vaikutukseen.

Päätän tämän tarinan tapaamiseen erään inarinsaamelaisen ystäväni kanssa saamelaismuseo SIIDAn ravintolasa. Tarjoilija oli keski-ikäinen nainen, joka liikkui rennosti ja käyttäytyi mutkattomasti, laski leikkiä suomeksi ja saameksi, toi ruoat ja juomat pöytään ystävällisesti mutta ilman tavanmukaisia muodollisuuksia. Olen hänessä näkeväni häivähdyksen vanhaa inarinsaamelaisuutta, sellaista joka minun päässäni edustaa suoraselkäistä inarinsaamelaista naisihmistä. Tämä sinänsä mitätön tapahtuma painaa kokemukseni Inarin uudelleen syntyneestä kylästä positiiviselle puolelle. Käykää Inarin kirkolla. Inarin keskustassa on lukemattomia suuria liikerakennuksia, uusia rakennetaan kovaa vauhtia ja liikenneväylät täyttyvät muodikkaista vapaa-ajan autoista. Ulkokuoren alla elää kuitenkin edelleen toinen Inari: autioitunutta seutua, josta väki karannut kunnan suurimpiin keskuksiin. Paikka tänään on siis enemmän sekava kuin selkeä, enemmän ruma kuin kaunis, enemmän rosoinen kuin siisti, enemmän epäsaamelainen kuin saamelainen, enemmän keskeneräinen kuin valmis, mutta se herättää ajatuksia, vaikka ikäisiäni enää harvemmin kyläraitilla tapaa.